Puolikkaan käden amputoiminen 20 vuotta sitten ei pitänyt Petri Lampista, 54, pois jääkiekkokaukaloista. SM-liigassakin kokemusta saaneen Lampisen lätkäproteesi on ammattilaisen tekemä, mutta pelaamista varten viritetty itse puutarhaletkulla kyynärvarteen kiinni. Kaukalon ulkopuolella hän kuitenkin käyttää modernia myoelektronista kyynärvarsiproteesia.

Diagnoosi maaliskuussa 1999 on tyly. Ranteessa oli erittäin aggressiivinen paikallinen kasvain: jättisolutuumori. Kolmen leikkauksen jälkeen silloin 32-vuotiaalta Petri Lampiselta amputoitiin puolet vasemmasta kädestä tammikuussa 2000. Omaa kättä jäi jäljelle kyynärpää ja 10-15 senttimetrin matka siitä alaspäin.

Lampinen joutuu leikkauspöydälle useita kertoja. Amputoinnin jälkeen piti totutella kyynärvarsiproteesiin. Ensin pelkistettyyn kosmeettiseen proteesiin, jonka sormet eivät ole taivuteltavissa.
– Proteesiteknikko sanoi silloin, että tehdään nyt ensin kosmeettinen proteesi ja odotellaan jonkun aikaa, kunnes voidaan asentaa myoelektroninen proteesi. Amputaation jälkeen jäljelle jäävän tyngän lihasten pitää kutistua niin paljon, ettei tynkä enää muuta muotoaan, ja proteesin kiinnityksessä käytettävä holkki pysyy tyngässä kiinni riittävän napakasti, Lampinen sanoo.

Lampinen käyttää edelleen reilut 15 vuotta sitten asennettua myoelektronista proteesia. Se toimii jäljelläolevan raajanosan tai sen lähialueen lihassupistukseen reagoivan elektrodin avulla. Elektrodi ohjaa akkuvirralla toimivia sähkömoottoreita, jotka saavat aikaan toivotun liikkeen sormissa tai nyrkissä.

Jäljelle jääneen tyngän lihaksilla Lampinen pystyy liikuttelemaan proteesin sormia auki ja kiinni. Tarvittaessa hän voisi kantaa proteesin sormien välissä kauppakassiakin. Ranne sen sijaan on jäykkä, eikä liiku mihinkään suuntaan.
– On tärkeää harjoitella antamaan tyngän lihaksilla painetta proteesin sisällä oleviin anturoihin. Tärkeää on myös muistaa ladata proteesin pieniä akkuja säännöllisesti, hän sanoo.

Sormetkin toimivat itsenäisesti

Ensimmäiset myoelektronisetkin proteesit tehtiin jo 1940-luvun lopulla, ja ne alkoivat yleistyä 1980-luvulla. Silmiinpistävin kehitysaskel on moniotteisiin pystyvät käsiproteesit.
– Nykypäivänä on saatavilla jo sellaisiakin yläraajaproteeseja, joiden jokaisessa sormessa on oma moottori, ja siksi jokainen sormi pystyy myös toimimaan itsenäisesti. Voit vaihtaa kätevästi erilaisten otteiden välillä vaikkapa kauppakassin kantamisesta esineiden poimimiseen tai avaimen kiertämiseen lukossa, sanoo proteesivalmistaja Össur Finlandin operatiivinen johtaja ja fysioterapeutti Mika Määttänen.

Jopa yksittäisiä sormia pystytään tänä päivänä korvaamaan älykkäillä myoelektronisilla proteesisormilla.
– Nykyinen akkuteknologian kehitys on ollut tässä isoksi avuksi, kun akut ovat tänä päivänä aiempaa kevyempiä, pienempiä ja myös kestävämpiä.

Yläraajan proteesit valmistetaan usein siten, että ranneosaan on mahdollista kiinnittää ja vaihtaa erilaisia työkaluja tai yksilöllisesti suunniteltuja osia helpottamaan tiettyä toimintaa tai työtehtävää. Käsiproteesilla ei kuitenkaan tehdä suuria tarkkuutta vaativia hienomotorisia tehtäviä, kuten vaikkapa kellosepän töitä.
– Myoelektronisen proteesin käyttöä rajoittavat myös käyttöolosuhteet. Sillä, kuten millään muullakaan sähkölaitteella, ei voi mennä puhdistamaan vaikkapa viemäriä. Kosteuden lisäksi myoelektronista proteesia on suojeltava myös liian kovilta tärähdyksiltä, Määttänen sanoo.

”Robottikäsi” kannetaan ylpeydellä

Proteesinkäyttäjät haluavat usein proteesin näyttävän kosmeettisesti ”omalta kädeltä”. Mutta vaikka proteesissa on kosmeettinen ulkokuori, se ei välttämättä tarkoita, että proteesi ei olisi ollenkaan toiminnallisesti käytettävissä.
– Kosmeettinen proteesi tai toiminnallisen proteesin kosmetiikka voidaan tehdä hyvinkin identtiseksi jäljelle jääneen terveen käden kanssa. Niihin saa vaikkapa lakattavat kynnetkin, Määttänen sanoo.

Silikonista valmistettu ns. kosmeettinen proteesi on toisaalta hieman harhaanjohtavakin nimitys. Useimmiten sen sisällä on jäykkä, hieman pianonkielen tyyppinen vahvike, jota voi vähän taivutellakin eri asentoihin. Tällaisella kosmeettisellakin proteesilla saattaa pystyä käyttämään vaikkapa tietokoneen näppäimistöä, kun taivuttaa proteesin etusormen pystyyn.

Myoelektronisen ja kosmeettisen yläraajaproteesin väliin mahtuu vielä mekaaninen proteesi, jota voi hallita jäljellä olevan raajan tai kehon liikkeen avulla.

Myös kokonaan amputoidun yläraajan tilalle on mahdollista valmistaa proteesi. Tällöin kiinnitys toteutetaan erillisellä valjas-hihnajärjestelmällä niska-hartia -alueelle tai rintakehälle.

Mekaanisia ja kosmeettisia proteeseja tehdään edelleen paljon, koska myoelektroniset proteesit ovat kalliimpia, eikä niitä välttämättä voi käyttää kaikissa olosuhteissa tai toiminnoissa.
– Valmistajan ja proteesin käyttäjän pistää pystyä perustelemaan hyvin tarkasti sairaanhoitopiirille tai vakuutusyhtiölle, mitä hyötyä enemmän käyttäjälle on myoelektronisesta kuin mekaanisesta tai kosmeettisesta proteesista.

Robottikättä muistuttavan myoelektronisen käsiproteesin voi peittää kosmeettisella hansikkaalla.
– Suojauksen voi tehdä myös läpinäkyvällä hansikkaalla. Nykyään varsin moni nuori amputoitu kantaa proteesiaan ylpeydellä, Määttänen sanoo.

Teksti Timo Kiiski
Kuvat Eemeli Sarka, Össur Finland