Opaskoirakoulun kahdesta kasvatista on nyt koulutettu tottelevaiset aputassut. Neljännesvuosisadan ikäinen suomalainen avustajakoiratoiminta on aina perustunut laadukkaisiin pentuihin ja huipputason koulutukseen.

Napakka komento ja parivuotias labradorinnoutaja Tove hyppää innoissaan kuono kohti kouluttajan kättä. Naksuttimen napsahdus, ja Tove kurottautuu toiveikkaasti kouluttaja Hannele Ronnun taskun suuntaan makupalan toivossa.

– Tove on erittäin perso palkinnoille. Tosin se on perso myös minun sormilleni, eli sitä pitää opettaa ottamaan makupala nätisti, Rontu selittää ja kaivelee hupparinsa taskusta kuivamuonamuroja tulevalle opaskoiralle.

Meneillään on opaskoiran 20-viikkoinen koulutusjakso, josta Tove on suorittanut jo puolet. Käsikosketus on ensimmäisiä temppuja, jotka tuleville opaskoirille opetetaan jo pentuvaiheessa.

Samalla tavoin alkaa myös avustajakoirien koulutus, josta Ronnulla on tuoretta kokemusta Opaskoirakoulun ja Invalidiliiton viime vuonna alkaneesta yhteisestä pilottihankkeesta. Invalidiliiton avustajakoirat on perinteisesti koulutettu Axxell Brusabyssä Kemiössä, mutta nyt Näkövammaisten liiton Opaskoirakoulu on kouluttanut ja luovuttanut hankkeen tavoitteena olleet kaksi avustajakoiraa.

– Eräs syy koulutuskokeiluun oli varmasti se, että saataisiin kaikki meidän kasvattamamme laadukkaat pennut lopulta palvelustehtäviin ja hyötykäyttöön. Aivan kaikki pennut eivät sovi opaskoiriksi, mutta niistä voi silti tulla hyviä avustajakoiria, Rontu kertoo.

Tällä hetkellä koulutusyhteistyön jatkumisesta ei ole lopullista varmuutta. Opaskoirakoulun tärkein tehtävä on kouluttaa ensisijaisesti näkövammaisten opaskoiria. Loppuvuodesta selviää, riittävätkö koulun resurssit myös jatkossa avustajakoirien koulutukseen.

– Avustajakoirille on iso tarve, ja meillä on kokemusta koirien kouluttamisesta. Näkisin myös, että opas- ja avustajakoirat ovat aika lähellä toisiaan. Mutta on punnittava hyötyjä ja toisaalta ajankäytön rajallisuutta. Kun ei niistä opaskoiristakaan ylitarjontaa ole, Rontu sanoo.

Invalidiliiton avustajakoirakoulutus alkoi vuonna 1994 Marja Kalpamaan (tuolloin Leppäkorpi) aloitteesta. Ensimmäiset koulutetut koirat luovutettiin käyttöön Lappeenrannassa kaksi vuotta myöhemmin ja samaan aikaan pidettiin myös Avustajakoirayhdistyksen perustamiskokous.

25 vuoden aikana Suomessa on vuosittain valmistunut 4–7 avustajakoiraa. Tällä hetkellä aktiivipalveluksessa on noin 70 aputassua.

Opaskoirakoulun kasvatit

Mustasta Ompusta ja keltaturkkisesta Jadesta piti alun perin tulla opaskoiria. 1,5 vuoden iässä tehdyn tarkastuksen jälkeen niistä päätettiin kuitenkin kouluttaa avustajakoiria. Vauhdikas Omppu ei kuitenkaan koskaan kunnolla tottunut opaskoiran valjaisiin, vaan ne tuntuivat sen mielestä aina yhtä epämiellyttäviltä. Varsinkin aisa vaikutti inhottavalta. Sen sijaan avustajakoiraliivit se pystyi kantamaan hyvin. Jade puolestaan valikoitui avustajakoiraksi monen asian summana.

– Ne olivat tosi erityyppisiä koiria keskenään. Jade oli rauhallinen, joka ajatteli ensin ja teki vasta sitten. Omppu taas teki ensin ja alkoi vasta sitten ajatella. Molemmat olivat kuitenkin tosi motivoituneita hommaansa, pian yhdeksän vuotta koiria kouluttanut Hannele Rontu kertoo.

Motivoituneisuus onkin hyvän avustajakoiran ominaisuuksista ensimmäinen. Aputassun on aidosti haluttava toimia yhdessä käyttäjänsä kanssa.

– Hyvän avustajakoiran on oltava sen näköinen, että “hei, mitäs me tänään tehdään ja mitä voisin nyt hakea sinulle”, Rontu kertoo.

Pelko pois

Hyvän avustajakoiran on myös oltava keskittymiskykyinen, tasapainoinen ja sosiaalinen. Pelkoa eri ympäristöjä kohtaan ei saa olla, vaan koiran on rohkeasti ja varmasti kuljettava portaissa ja erilaisilla pinnoilla, tarvittaessa vaikkapa liukkaalla jäällä.

Avustaja- ja opaskoiran suurin ero on siinä, että avustajakoiran on aina toteltava käyttäjäänsä, kun taas opaskoiran on tarvittaessa oltava tottelematon ja rohkea tekemään itsenäisiä päätöksiä. Avustajakoira ei saa kyseenalaistaa käyttäjänsä käskyjä, ja sen on oltava aina täysin käyttäjänsä hallinnassa.

– Hallinnan opettaminen avustajakoirakoiralle on sen koulutuksessa kaikkein tärkeintä, niin että siitä saa todella luotettavan ja varman. Erilaisia temppuja on vielä aika helppo opettaa, Rontu kertoo.

Erilaisia temppuja Jade ja Omppu todella oppivat 20-viikkoisessa koulutuksessaan. Ovien aukaisut, hissinnappien ja valokatkaisinten painamiset, nimettyjen tavaroiden noutaminen ja paikasta toiseen siirtäminen…

Yhteinen peruskoulu

Hannele Rontu kertoo aloittavansa sekä avustaja- että opaskoirien koulutuksen samalla tavoin: ensin luodaan suhde koiraan. Ompun ja Jaden päivä saattoi alkaa vaikkapa kävelylenkillä, jonka aikana Rontu seurasi koiran toimintaa ja luonnetta. Lenkin jälkeen vuorossa oli tempputuokio toimistolla, jossa Rontu otti selvää koiran jo olemassa olevista taidoista ja opetti sille uusia temppuja.

Kun Ompun ja Jaden pinnat pitkittyivät ja taidot karttuivat, ne pääsivät laajentamaan reviiriään ensin lähistölle ja myöhemmin kaupungille kauppoihin ja ravintoloihin.

– Avustajakoiran on opittava kulkemaan kaikkialla niin, ettei se karkaile, vaikka sen eteen tulisi mitä kiinnostavaa tahansa. Käyttäjän on pystyttävä kulkemaan aputassun kanssa joka paikassa niin, että vapaana kulkeva koira pysyy hallinnassa.

Kesäkuun alussa luovutetulle Jadelle ja syksyllä uuteen kotiin päässeelle Ompulle kuuluu hyvää. Aputassujen arki on täyttynyt aktiivisesta toiminnasta uusien käyttäjiensä kanssa. Rontu on ehtinyt kesän jälkeen tavata Jadea kerran, mutta Ompun luona vierailu on vasta edessäpäin.

– Jaden luovutuskurssi kesti neljä päivää ja sujui hyvin. Se oppi nopeasti toimimaan hallitulla tavalla uuden käyttäjänsä kanssa, Rontu kertoo.

Ensimmäisen koiran luovutuksessa Hannele Rontu sai arvokasta tukea pitkäaikaiselta avustajakoira-aktiivilta ja peesarilta Anne-Mari Achrénilta, joka on ollut mukana lukuisten avustajakoirien luovutusjaksolla.

– Kun Jade ja Omppu lähtivät uusiin koteihinsa, sinne tuli peesari varmistamaan, että homma toimii, kaikki on turvallista eikä ongelmia pääse syntymään, Rontu sanoo.

Anne-Mari Achrénilla on pitkä kokemus avustajakoiratoiminnasta.

– Leena Rajala koulutti avustajakoiria ja pyysi minua mukaan toimintaan peesariksi. Samoihin aikoihin mukaan tuli myös Katariina Tiira, joka nykyään toimii avustajakoiratuomarina. Meitä kaikkia yhdisti rakkaus samaan rotuun – suursnautseriin.

– Koira on tunteva ja mielekästä tekemistä kaipaava eläin, josta nykytieteen valossa jo tiedetään paljon. Koira ei välttämättä loista niinkään älyllään kuin kyvyllään tehdä ihmisen kanssa yhteistyötä. Juuri tätä kykyä hyödynnämme avustajakoiratoiminnassa.

Achrén on nähnyt onnistuneen peesaritoiminnan merkityksen koirakoiden yhteistyön hioutumisessa. Ihannetilanne olisikin sellainen, jossa peesaripari saataisiin kytkettyä koirakon arkeen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, mielellään jo luovutusjaksolla. Nykymalli, jossa yhden peesarin sijaan toimii peesaripari, turvaa mahdollisimman nopean avunsaannin mahdollisissa ongelmatilanteissa.

– Jos koiran kanssa alkaa tulla ongelmia, niihin olisi puututtava mahdollisimman nopeasti. Peesari kokeneena koiraharrastajana pystyy näissä auttamaan ja tarvittaessa arvioimaan, tarvitaanko intensiivisempää lisäkoulutusta, Achrén selittää.

Peesari on koirakon tukena yleisemminkin koiran pidossa. Aputassu saattaa hyvinkin olla käyttäjänsä ensimmäinen koira. Peesari myös kannustaa avustajakoiran käyttäjää tarjoamaan koiralleen sopivia aktiviteetteja.

Teksti: Anne Helenius
Kuvat: Else Kyhälä ja Hannele Rontu