Tuuli Harju on pyörätuolitanssin kansainvälinen huippunimi, jonka matka lajin huipulle on ollut hyvin monivaiheinen.

Kouvolalainen Tuuli Harju, 37, on nykyään pyörätuolitanssin kotimainen tähti ja myös lajin kansainvälinen huippu. Siihen asemaan pääsemiseen on tarvittu intohimoa, sisua, harjoittelua ja kunnon ”työvälineet”.

Pyörätuolitanssissa työvälineen tulee olla kestävä ja ketterä. Pyörätuoli sinänsä on varmasti kovemmassa rasituksessa kontaktilajeissa kuten vaikkapa pyörätuolirugbyssä kuin tanssissa, mutta kelausvanteita ja renkaita on Harjunkin pitänyt vaihtaa tuoliinsa.

– Arkikäytössä olevan tuolin tanssiominaisuudet eivät ole niin hyvät. Kuin olisi kumisaappaat jalassa, vaikka tarvitsee jo tanssikengät, Tuuli Harju on luonnehtinut. Hän aloitti harrastuksen arkituolilla, tehden siihen pieniä muutoksia.
– Kun tuli aika hankkia uusi arkituoli, vanhasta tuunattiin tanssituoli vaihtamalla pienemmät etupyörät, tekemällä akseliin lisäpalat, joilla saatiin renkaisiin vähän camber-kulmaa ja kaventamalla istuinleveyttä, että tuolissa olisi napakampi istua.

Seitsemisen vuotta sitten Harjun arkituolista mukailtu tanssituoli meni kiertoon.

Harju teetti Talart Oy:llä tanssituolin prototyypin. Monenmoisten säätöjen ja erikoisratkaisujen jälkeen syntyi hänelle sopiva tuoli. Tuoli on yhä se sama prototyyppi, jota on vain vuosien varrella paranneltu.
– Istuinkulmaa piti pienentää, mikä oli hidas prosessi. Ensin laitoin tyynyn alle taitetun pyyhkeen, jotta pääsisin hieman pystympään asentoon. Sitten laitoin paksumman pyyhkeen ja niin edelleen. Joka kerta kroppa oli kipeänä uuden asennon takia.

En olisi pystynyt muuten istumaan tanssiessa kuten nyt.
– Selkänojaa on jatkettu pitemmäksi ja etuhaarukat vaihdettu pidemmiksi. Tuolissa on edelleen myös kiilapalat tyynyn alla. Se on vähän keskeneräisen oloinen. Nyt se näyttää ”Frankensteinin hirviöltä”

Tuuli Harjulla ei ole vielä ollut varaa hankkia uutta kisatuolia omalla kustannuksellaan. Sellainen maksaisi tuhansia euroja.

Seuroilla testituoleja

Monen pyörätuolitanssin harrastajan alkuinto voi lopahtaa siihen, että arkituoli ei ns. riitä. Arkituoli on monelle raskastekoinen, kun voimat ovat voineet heiketä.
– Aktiivipyörätuolilla pääsee kuitenkin hyvin harrastuksen alkuun, Harju lisää.

Monella tanssiseuralla on tarjota tanssiin sopivia kevyempiä pyörätuoleja kokeiltavaksi. Suomessa on kolme pyörätuolitanssin erikoisseuraa Helsingissä, Porvoossa ja Tampereella, mutta sen lisäksi useat tanssiseurat ovat ottaneet pyörätuolitanssijoita mukaan harjoituksiin. Tuuli Harjun mielestä sellainen onkin kannustettavaa kehitystä.

Harjun omassa seurassa, Tanssiseura Kouvolan Terpsikerhossa, ei tällä hetkellä ole erillistä pyörätuolitanssin ryhmää.
– Suomen Pyörätuolitanssiliitto PYTLI ry:ssä on satakunta jäsentä, ja sen lisäksi on ainakin saman verran harrastajia, jotka eivät ole jäseniä.

Hiljalleen parketille

Tanssilattialle rullailu on ollut monivaiheinen ”hitaanpuoleinen prosessi”.
Kesäpäivänä ystävän mökillä Ristiinassa 20-vuotias Harju kauhoi kavereineen järvessä ja nousi välillä hyppimään laiturilta veteen.

Harju syöksyi veteen liian jyrkässä kulmassa. Pää osui pohjaan. Taju ei mennyt. Tuuli pääsi itse pintaan. Sen jälkeen muistikuvia ei juuri ole. Vasta hetket Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa ovat jääneet mieleen. Siellä hänen vaurioitunut niskansa leikattiin.

Kaularangan seitsemäs nikama oli murtunut. Harju oli saanut neliraajahalvauksen.

Sairaalassa kului joitakin viikkoja, Helsingin Validiassa puoli vuotta. Jalat ja vatsalihakset olivat lakanneet toimimasta. Sen sijaan kädet elpyivät melko nopeasti. Nyt yli kymmenen vuotta myöhemmin Tuulin vasen käsi on pieniä tuntopuutoksia lukuun ottamatta normaali. Oikea kämmen on jäänyt heikoksi. Esimerkiksi pinsettiote ei onnistu, ja tuntopuutoksia on enemmän.

Urheilupiireissä Harju on tutustunut psyykkiseen valmennukseen ja radikaali hyväksyminen -filosofiaan; tietyt asiat ovat nyt niin kuin ovat, ja koska niitä ei voi muuttaa, ne täytyy hyväksyä.

Arki oli aluksi raskasta. Oli pelottavaa siirtyä pyörätuolista sohvalle, suihkuun tai sänkyyn. Siksi hän asui pari ensimmäistä vuotta kerrostalossa Tampereella, jossa päivysti avustajarinki. Harju sanoo, ettei kertaakaan soittanut heitä hätiin.

Laji hakusessa

Harju ei todellakaan hurahtanut tanssiin ensikokeilulla. Ensimmäisen kerran hän kävi tanssikurssilla Tampereella 2000-luvun puolivälissä. Yksi kerta riitti silloin.

Pari vuotta myöhemmin Harju rohkaistui lyhytkurssille Helsinkiin. Oli kevät 2011, oli kulunut seitsemän vuotta halvaantumisesta. Tuuli huomasi, että olikin ihanaa tunnustella rytmiä, päästää se kehoonsa ja olla kuin pakotettu liikkumaan sen mukana. Hän huomasi, että oli itse asiassa aika hyvä.

Hän harjoitteli Helsingissä vuoden. Tampereella olisi keväällä leiri, hänelle kerrottiin. Kannattaa ilmoittautua. Siellä oli myös kouvolalainen Timo Pyykkönen, entinen SM-tason kilpatanssija, joka veti kotikaupungissaan pyörätuolitanssiryhmää.
– Leirillä kokeilin ensi kertaa Timon kanssa combi-tanssia.

Siis tyyliä, jossa parista toinen tanssii pyörätuolissa istuen ja toinen, vammaton, pystyssä.

Pyykkösestä tuli Harjun valmentaja. He viettivät aina vain enemmän aikaa yhdessä. Heistä tuli paitsi avopari myös työpari. Nykyään he ovat lisäksi tanssipari. Noin viidesti viikossa he suuntaavat työpaikastaan Kouvolan K-raudasta suoraan Kuusankoskelle Terpsikerhon salille. Siellä he treenaavat samoja tansseja kuin tavallisissa kilpatansseissa, vakioita ja latinalaisia. Timo on lisäksi seuran puheenjohtaja ja Tuuli rahastonhoitaja.

Maailmanlistan kärkeen

Harju ja Pyykkönen ovat pyörätuolitanssin combi 1 -sarjan moninkertaisia suomenmestareita. He ovat saavuttaneet EM-pronssia ja MM-kisojen kuudennen sijan.

Vuosina 2017–2019 tasainen kisamenestys nosti heidät lajin maailmanlistan ykköspaikalle.

Syyskuussa Nastolassa järjestettiin pyörätuolitanssin SM-kilpailut. Harju osallistui siellä single-luokkaan, siis yksintanssiin, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2016.

Lähes pelottavasti yksintanssissa kaikki on omaa itseä: tekniikka, koreografia, ajoitukset.

Sijoitus on lopulta aina sivuseikka. Tärkeintä on tekeminen. Pitää saada tanssia.

Teksti Tiina Aho/Kouvolan Sanomat ja Tapio Rusanen
Kuvat Katja Juurikko/ Kouvolan Sanomat