Esteetön liikkuminen kuuluu kaikille

Noora Shingler   •  17.05.2018

Muutama vuosi takaperin ei esimerkiksi Helsingin kaikissa raitiovaunuissa vielä ollut matalia keskiosia, jotka nykyään helpottavat äitien, isien, pyörätuolilla liikkuvien ja muiden liikuntarajoitteisten elämää paljon. Se että tietää pääsevänsä liikkumaan omin avuin on iso vapuden tunne! Asiaa tuskin edes tulee ajatelleeksi, ennen kuin itse kynkkää kainalosauvoilla tai liikkuu rollaattorilla. Tuoreena äitinä jännitin alussa pyytää apua vierailta, olisin halunnut olla omatoiminen, enkä vaivata muita.

Opin vähitellen relaamaan ja sen, että muut aika usein auttavat, että tuhahtelijoita on onneksi vähemmän kuin avuliaita käsipareja. Lastenvaunuja vielä ventovieraat nostelevat, mutta rollaattorissa istuvaa on mahdoton auttaa samaan tapaan. Opinkin pian: pyörillä liikkujan Helsinki ei ole yhtä monipuolinen kuin muiden.

Sitä tapahtui vaikka kuinka usein: kiva kahvila, johon olisin halunnut mennä lapsen nukkuessa: esteenä portaat, joiden ylitse vaunut retuuttamalla skidi heräisi varmasti. En siis mennyt. Olisipa ollut ramppi!

Kiire bussiin ja matkaa pysäkille vain muutama metri, mutta vaunujen kanssa on pakko kiertää puoli ostaria päästäkseen kerrosta alemmas. Myöhästyin bussista, 30 minuutin odotus seuraavaan. (Nälkäisen vauvan kanssa puoli tuntia on pitkä aika.)

Kaikki ne kaupungin remontit ja väliaikaisratkaisut, joihin törmätessään oli umpikujassa ja käännyttävä takaisin. Kun liikkumisen järjestelyjä muutetaan väliaikaisesti, ei liikuntarajoitteinen ole se, ketä ensimmäisenä ajatellaan. Ymmärrän sen, me olemme vähemmistö, mutta aika iso sellainen: pelkästään lastenvaunuja on liikenteessä yli 100 000. Esteettömyys kuuluu kaikille ja etenkin julkisen liikenteen ja asumisen osalta se on ihmisoikeus.

Asialla on toki toinenkin puoli: Helsingin keskustassa asuvana, pienten kaupunkiasuntojen jättimäiset kylpyhuoneet tuntuvat tilan haaskaukselta. Asuinneliöitä kuluu hukkaan, kun postimerkin kokoisissa kämpissä on jättikylppärit. Mutta niin, onhan pyörillä liikkujallakin oltava mahdollisuus asua juuri siellä, missä haluaa — vaikka sitten Helsingin keskustassa. Ajatteluni paljastaa juuri sen, mikä yhteiskunnan ongelma on: toisen asemaan on joskus vaikea asettua.

Kuva: Dorit Salutskij

Jaa uutinen