Tutustukaa – ihastukaa – rakastukaa!
Käsittelimme Iina Pykäläisen kanssa Ihan sama -podcastin kolmannen kauden toisessa jaksossa baari- ja treffikokemuksia.
Tässä blogikirjoituksessa lähestyn näitä asioita omien kokemuksieni kautta. Ensimmäiset baarikokemukseni ovat tullessani täysi-ikäiseksi. Täytin 18 vuotta 17 vuotta sitten – herranduudeli onko siitä jo niin pitkä aika – no onhan siitä!
Baarissa käyminen on itselleni ollut luontevaa ja mukavaa! Siellä tapaa vanhoja tuttuja sekä uusia tyyppejä, joiden kanssa voi höpötellä niitä näitä kaalinpäitä. Olen aina ollut sosiaalinen ja avoin tapaus, jolle myös tuntemattomien ihmisten kanssa keskustelu on ollut helppoa.
Kun aloin käymään baareissa, niin monen katseet kääntyivät ja alkoi tuijotus ja supina ”Kato, tuohi Timosen poika on täällä”, miten se voipi juuva olutta, kun sillä on tuo jalaka” Niin pitääkö kysyä lupa – ei, tai miten voin juuva olutta, kun on tuo jalaka? Onhan mulla toinenkin jalka tai siis jalat.
Omalla kohdallani olen ratkaissut tilanteet menemällä suoraan tuijottajien ja supisijoiden luokse ja kysynyt heiltä suoraan, että onko tässä jokin ongelma? Vastauksena olen saanut usein hätäisiä ja paniikinomaisia kommentteja: Ei ei, ajattelin vaan… ja sitten lähdetään häpeissään muualle tai ravintolasta kokonaan ulos!
Se, että lisämausteena on lievä synnynnäinen liikuntarajoite, ei estä oluen juontia tai shottien kaatamista, kunhan pysyn jotenkin tolpillaan ja maailma ei kaadu, vaikka en pysyisikään. Olenhan minäkin ihminen. Ihminen nimenomaan. En ole koskaan korostanut lievää liikuntarajoitetta, saatikka tehnyt siitänumeroa. Minulle se on yksi ominaisuus ihmisyydessä – vähän kuten turbo autossa!
Treffit ovat aina omalla tavallaan jännittävä kokemus. Nykyään eletään myös Tinder-aikakautta. Itse en ole Tinderissä, mutta olen ollut chateissa nuorempana aika paljonkin ja treffaillut myös aktiivisesti.
Treffikokemuksiini on mahtunut iloa ja surua, kuten varmasti kaikilla ihmisillä. Toisten kanssa natsaa ja löytyy heti se ”kemia”, kun taas toisten kanssa ei sitten millään ja sekin on hyväksyttävää. Itse kannustan tässäkin asiassa avoimeen keskusteluun puolin ja toisin. Minun mielestäni treffeille käymiseen on hyvä suhtautua rennosti liikoja panikoimatta. Sieltä voi löytyä se elämänkumppani tai se voi löytyä vaikka huoltoasemalta tai kirpputorilta. Ja jos jotkut haluavat olla sinkkuja, niin suotakoon sinkkuus heille!
Tärkeintä on olla aito oma itsensä, tykkäsipä se vastapuoli tai ei. Feikkaaminen tulee ilmi ennemmin tai myöhemmin. Usein kuulen puhuttavan myös siitä, että ”Vammaisen pitää treffailla tai seurustella vammaisen kanssa” – ja paskat! Jokainen meistä saa treffailla ketä haluaa, silloin kun ollaan avoimin ja rehellisin kortein. Toki vammaisetkin saa treffailla jos haluaa, mutta se ei saa olla mikään olettamus! Treffeiltä, chatista tai vaikkapa sieltä Tinderistä voi löytyä myös hyviä kavereita tai ystäviä, kuten itsellekin on käynyt. Pidämme vieläkin aktiivisesti yhteyttä ystävinä ja ystävyys on kestänyt teiniajoista aina tähän päivään!
Muistakaa treffailla, tutustua, ihastua ja rakastua – elämänkumppani voi olla oven takana tai siellä huoltoasemalla! 😊
Osku Timonen, järjestöaktiivi, Invalidiliiton kokemustoimija ja suunnittelija Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Jotta kukaan ei jäisi yksin -hankkeessa.
Hän juontaa yhdessä Iina Pyläläisen kanssa Invalidiliiton Ihan sama? -podcastin 3. tuotantokautta. Podcast löytyy myös Suplasta, Spotifystä ja Apple podcasteista sekä Invalidiliiton kotisivuilta.
Kuuntele Ihan sama? -podcastin jakso nro 15: Baarissa ja Tinderissä:
Kommentoi
Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).