Työelämän Smurffilaakso tarvitsee lisää monimuotoisuutta
Kymmenisen vuotta sitten osallistuin ohjelmistotuotannon ketteriin menetelmiin liittyvään koulutukseen. Mukana oli parikymmentä tietotekniikka-alan ammattilaista, ja minä olin jälleen joukon ainoa nainen - tilanne, joka on ollut minulle pitkään hyvin tuttu työskennellessäni vahvasti miesvaltaisella tietotekniikka-alalla. Tuota tilannetta olen vuosien varrella mielessäni kutsunut Smurffiina-tunteeksi.
Smurffithan ovat pieniä, sinisiä olentoja, oletettavasti miespuolisia, jotka ovat kaikki pukeutuneet valkoiseen myssyyn ja valkoisiin housuihin. He asuvat Smurffilaaksossa ja heiltä tuntuu puuttuvan henkilökohtainen identiteetti ja persoonallisuus kokonaan. Paitsi sitten joukossa on Smurffiina. Smurffiinalla on pitkät vaaleat hiukset ja valkoinen mekko, ja hän on ainoa naispuolinen smurffi.
Kouluttaja antoi meille ryhmätyökykyjä ja innovointia vaativan tehtävän. Tätä varten meidät jaettiin neljään eri ryhmään, jotka numeroitiin. Sitten kouluttaja kirjoitti yhden numeron paperilapulle ja laittoi sen syrjään. Lapulle kirjoitettu ryhmä olisi kuulemma se, joka tulee voittamaan tehtävän.
Meidän ryhmämme, se missä oli koko joukon ainoa nainen (minä, Smurffiina), oli ylivoimaisesti nopein ja tehokkain. Lopuksi paljastui, että kouluttaja oli arvannut voittajan aivan oikein. Hän selitti, että pitäessään koulutuksia ympäri maailmaa hän oli oppinut, että miesvaltaisessa osallistujajoukossa lähes poikkeuksetta se ryhmä, jossa on mukana edes yksi nainen, on voittaja. Hän oli siis käytännössä oivaltanut tärkeän tosiasian: monimuotoisuus ruokkii luovuutta. Naiseus ei ole tässä se taikasana. Samalla tavalla naisvaltaisessa joukossa se ryhmä, jossa on mies, on yhtä lailla todennäköisesti tehokkain. Voittajaryhmä voi olla myös esimerkiksi etnisesti tai ikäjakauman perusteella monimuotoinen. Se ryhmä, joka edustaa laajimmin erilaisia näkökulmia, erilaisia lähestymistapoja ongelmaan on innovatiivisin ja tehokkain.
Myöhemmin olen huomannut, että kansainväliset tutkimukset ovat vahvistaneet tämän ilmiön uudestaan ja uudestaan. Monimuotoisuus ruokkii luovuutta, lisää innovaatioiden määrää ja tuottavuutta. Erilaiset ihmiset löytävät erilaisia näkökulmia ja uusia lähestymistapoja ratkaistaviin ongelmiin. Eikä kyse ole pelkästään siitä, että erilaisuus auttaa löytämään erilaisia näkökulmia, se myös pakottaa valmistelemaan paremmin, avaamaan tarkemmin omaa lähestymistapaansa ja kaikin puolin ottamaan enemmän huomioon muut ryhmässä mukana olevat ihmiset. Lisäksi aidon monimuotoisuuden edellyttämä kokemus tasa-arvoisuudesta lisää ihmisten viihtyvyyttä ja työssä koettua turvallisuuden tunnetta. Samalla se parantaa työhön sitoutumista.
Kaikkien näkökulmien kuuleminen ei ole tärkeää vain tuottavuuden ja innovaation lisäämiseksi, vaan myös oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden vuoksi. Yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kannalta ei ole merkityksetöntä mitä haasteita lähdemme ratkomaan, kenen kokemat ongelmat katsotaan sellaisiksi, että niiden korjaamiseen käytetään aivopääomaa sekä resursseja ja mikä on se suunta, mihin tätä maailmaa itse asiassa halutaan olla viemässä.
Tulevaisuuden yhteiskunta on digitaalinen. Se rakentuu tietotekniikan tarjoamille ratkaisuille. Tästä syystä meillä digitalisaation asiantuntijoilla on erityisen suuri rooli ja samalla myös vastuu siinä millaista yhteiskuntaa ja palveluita rakennetaan. Eikä ole yhdentekevää ketkä ihmiset tähän rakennustyöhön osallistuvat.
Monimuotoisuus vaatii toteutuakseen, että emme vain tarjoa kaikille samoja mahdollisuuksia, mutta myös huomioimme erilaisten ihmisten erityistarpeet. Pyörätuolia käyttävän nuoren sinkun tarpeet ovat todennäköisesti erilaiset kuin kolmen pienen lapsen yksinhuoltajan. Juuri Suomeen muuttanut kansainvälinen työntekijä vaatii erilaista huomioon ottamista kuin suomalainen, osittain eläköitynyt, ikääntyvä kehäkettu. Jokainen erilainen ihminen tuo myös mukaan palapeliin omat yksilölliset, ainutlaatuiset vahvuutensa. Nämä vahvuudet hyvä työnantaja huomaa ja tarjoaa parhaat mahdolliset olosuhteet niiden kehittämiseen. Ja tämä paletti vielä muuttuu koko ihmisen elinkaaren ajan, joskus yllättävästikin.
Meidän ei myöskään tule olla sokeita sille, miten vanhat rakenteemme ja toimintakulttuurimme saattavat ruokkia joidenkin ihmisten menestymistä toisten ryhmien kustannuksella. Usein olemme näihin rakenteisiin niin sisään kasvaneita, että vaatii voimakastakin ravistelua ja toisen ihmisen asemaan asettumista, ennen kuin huomaamme, että asioita voisi tehdä toisinkin.
Lisäksi haastan kyseenalaistamaan smurffilaaksomaisen totalitarismin, jossa sininen, valkomyssyinen smurffi on normi ja jokainen tästä poikkeava nähdään vain oman erityisryhmänsä edustajana, hänenä, joka ei ikinä ihan kuulu joukkoon. Todellisuudessa lähes jokainen edustaa tietystä näkökulmasta katsottuna ainakin jotain vähemmistöä, usein useampaakin. Niinpä Smurffilaakson sinivalkoinen yhdenmukaisuus saattaakin olla pelkkää harhaa ja pinnan alla voi piillä monenlaista väriä, persoonallisuutta ja yksilöllisiä mielipiteitä. Näiden huomaaminen ja rohkea sekä toista kunnioittava oman näkemyksen esiintuominen avaa mahdollisuuden rikastavaan vuorovaikutukseen.
Kristiina Härkönen, Kestävän kehityksen johtaja, Gofore Oyj