Vuonna 2011 valmistunut Helsingin musiikkitalo on saanut kiitosta erinomaisesta akustiikastaan ja konserttisalina se toimiikin hienosti. IT:n testiryhmä tarkisti, kuinka kulttuurilaitos ottaa huomioon liikunta- ja toimintarajoitteiset.

Koeajajaksi lähti pyörätuolia käyttävä Henri Ihander, ja mukaan hänen avustajansa Sanna Kallonen sekä ESKEn asiantuntija Johanna Hätönen. Esteettömyys on pyritty talossa ottamaan huomioon, mutta kahdeksan vuotta näyttää olevan pitkä aika tai sitten estetiikka on ajanut suunnitteluvaiheessa ohi esteettömyyden.

– Isoin ongelma Musiikkitalossa liittyy väreihin, valaistukseen ja tilan hahmotettavuuteen, sanoo Johanna Hätönen.

– Sisällä seinän ja lattian sävyt ovat molemmat tummia eli niissä ei ole tarpeeksi kontrastia. Eteläpuolen ikkunat ovat suuria, ja niistä tulee valtavasti valoa sisään. Kirkkaalla säällä heikkonäköinen on hankaluuksissa. Sisätilan valaistusta pitäisikin lisätä silloin, kun ulkona aurinko paistaa. Samoin alimmassa kerroksessa on lattiaan upotettuja kirkkaita spottivaloja, jotka voivat aiheuttaa häikäisyä.

Muuten näkövammaiset on talossa otettu kohtalaisen hyvin huomioon. Opasteissa on pistekirjoitusta, mutta kooltaan ne ovat melko pieniä. Lattiaopasteet ovat yhtenäisiä, ja esimerkiksi porraskäytävien kaiteisiin on pistekirjoituksella merkitty, monenteenko kerrokseen ollaan tulossa.

Kuulovammaiset on Musiikkitalossa otettu hyvin huomioon. Liki kaikissa saleissa on induktiosilmukka, ja äänentoistokanava on valittavissa suoraan kuulolaitteesta.

Yli 10 pyörätuolipaikkaa

Pyörätuolin käyttäjälle itse suuri konserttisali toimii hienosti. Salissa on toistakymmentä pyörätuolipaikaksi muutettavissa olevaa istuinta. Järjestelmä on mainio: vahtimestarit pystyvät laskemaan ovien lähettyvillä olevat penkit lattian alle, jolloin syntyy tasalattiainen paikka pyörätuolia varten. Paikkoja on sekä parvella että permannolla, ja vieressä on aina paikka avustajalle.

Ongelmia pyörätuolin kanssa tulee jälleen muita palveluita käytettäessä. Väliaikatarjoilut myydään tiskeiltä, jotka ovat kuutiomaisia, ja toinen niistä on mitoitettu seisoville asiakkaille.

– Polvia ei saa tiskin alle, ja tilauksen ottaminen ja maksaminen on hankalaa. Onneksi maksupäätteet ovat liikuteltavia, Ihander huomaa.

Mannerheimintien sisäänkäynnin yhteydessä on musiikkikauppa Fuga, jossa myydään nuotteja ja levyjä. Perinteisen kirjakaupan hengessä hyllyvälit ovat ahtaita ja hyllyt korkeita.

– Pyörätuolini on 60 senttiä leveä ja muutamiin väleihin se jää kiinni.

Ravintolassa ahdasta

Lounasravintolan sisäänkäynti on Kansalaistorin puolelta, ja se on muutaman askelman korkeammalla kuin buffet- ja salaattipöytä. Ovelta johtaa alas luiska, joka on määräysten mukainen, mutta alaosa on tukittu astianpalautusvaunulla.

Ihanderin punnerrus ylöspäin katkeaa tasanteen jälkeen.

– Toisilla kelaushanskoillani olisin päässyt tästä ylös, mutta nämä luistivat liikaa.

Avustajan kanssa luiskaa pääsee kuitenkin ylös.

Koko ravintolaa leimaa muutenkin ahtaus, eri tasot ja kauas sijoitetut toiminnot sekä blokkimaiset buffetpöydät. Pyörätuolilla liikkuvan kannattaakin harkita toista ravintolaa.

Yhdeksän vuotta pyörätuolissa

Henri Ihander, 24, loukkaantui reilut kahdeksan vuotta sitten jääkiekko-ottelussa. Järvenpään Haukkojen C-junioreissa pelanneen Ihanderin luistin tökkäsi jään koloon, ja hän kaatui pää edellä vasten laitaa. Seurauksena oli viidennen niskanikaman murtuminen ja neliraajahalvaantuminen.

– Näiden yhdeksän vuoden aikana esteettömyydessä on tapahtunut paljon parannuksia. Esimerkiksi aiemmin Helsinkiin mennessä piti katsoa tosi tarkkaan aikataulusta, mikä juna on matalalattiainen. Nykyään ne kaikki ovat niitä, Ihander sanoo.

Suurimpia ongelmia tulee vastaan pienissä kivijalkaliikkeissä sekä baareissa, joissa ei välttämättä ole lainkaan luiskia.

Ihanderin mukaan kesäaikaan liikkuminen onnistuu varsin hyvin, mutta talvella ei pääse mihinkään. Jalkakäytäviä ja suojateitä ei aurata samassa tahdissa kuin ajoratoja, ja jos aurataankin, reitin tukkii lumivalli niiden välissä.

Viitisen vuotta sitten Ihanderin liikkuminen helpottui merkittävästi, kun hän kävi autokoulun ja sai oman erikoisvarustellun auton. Invapaikkoja tuntuu olevan kohtalaisen hyvin, mutta ne saattavat olla erillään muista pysäköintialueista, joten niitä ei edes osaa hakea.

Teksti: Jari F. Lampén
Kuva: Timo Porthan