HR- ja palkka-asiantuntija ja paraurheilija Saila Luumi, 42, on asunut kolme vuotta perheineen Vantaalla rivitalokodissa. Sailalla on CP-vamma ja hän liikkuu sähköpyörätuolilla. Hänen puolisonsa Sampo Luumi, 43, sairastaa lihasrappeumatauti Duchennen lihasdystrofiaa ja tarvitsee sähköpyörätuolin lisäksi hengityskonetta. Toimistoassistenttina kotoa käsin työskentelevällä Sampolla on avustaja vuorokauden ympäri. Pariskunnan 10-vuotias tytär Sävel käy peruskoulun neljättä luokkaa.

Mieluisan ja ennen kaikkea esteettömän kodin löytäminen ei ollut helppoa. Vuokra-asuntomarkkinoilla tilanne on Luumien mukaan helpompi, mutta haave omistusasunnosta eli heillä sitkeästi.
– Kesti kauan löytää asunto, johon pääsimme edes asuntonäyttöön esteettömästi sisään. Yleensä tällä alueella, Länsi-Vantaalla, on vanhoja kerrostaloja, jotka on rakennettu 70-luvulla. Sampo ei mahdu niissä edes hissiin, Saila toteaa.

Tilava hissikään ei tee asumisesta esteetöntä, jos se ei toimi. Luumien aiempi koti oli kaupungin vuokratalossa, jossa hissi oli usein epäkunnossa.
– Päätimme, että haluamme seuraavaksi kodin, jossa emme ole riippuvaisia hissistä.
Luumit ehtivät tarkkailla asuntomarkkinoita noin kymmenen vuoden ajan ennen kuin tärppäsi.

Yksitasoinen avara rivitalohuoneisto, oma piha ja reilun kokoinen sauna tekivät vaikutuksen kertaheitolla.
– Olimme jo vähän luovuttaneet omistusasunnon hankinnasta. Mutta sitten tuli tämä: pääsimme sisälle ja ihastuimme. Tiesimme heti, että tämä olisi meille toimiva, Saila kertoo.

Pienillä muutostöillä esteetön asunto

Luumien kodin pohjaratkaisu oli jo alun alkaen sopiva apuvälinettä käyttäville liikuntaesteisille, eikä suuria muutostöitä tarvittu. Ulko-oven avaus muutettiin sähköiseksi, ja etuovelle sekä pihalle johtavalle takaovelle tehtiin luiskaukset. Kylpyhuoneen kapea ovi avarrettiin tarpeeksi leveäksi, ja kylpyhuoneeseen asennettiin silppuripumpulla varustettu wc.

– Sampo ei olisi mitenkään mahtunut talon pieneen vessaan. Saimme kylpyhuoneeseen muutostyönä silppuroivan wc-pöntön, joten putkitöitä tai piikkauksia ei tarvinnut tehdä, Saila sanoo.
Luumit saivat kotinsa esteettömäksi pienillä muutostöillä, mutta niiden toteuttaminen olisi Sailan mukaan ”voinut mennä jouhevamminkin”.

– Teimme kaupat elokuussa, ja sisäänmuutto oli lokakuussa. Muutostyöarvioija sai käydä jo edellisten asukkaiden aikana katsomassa, mitä tarvitaan. Meillä oli ennen muuttoa kaksi viikkoa remonttiaikaa, jolloin myös tärkeät muutostyöt olisi voitu tehdä. Mutta byrokratian takia ne voitiin aloittaa vasta, kun me olimme muuttaneet sisälle. Sampo joutui olemaan ilman vessaa viikon tai kaksi, Saila kertoo.

– Meillä on iso terassi, eikä ovelle tarvittu kuin pieni rautainen luiska. Meillä luiskan tarve perusteltiin sillä, että ovi on myös hätäuloskäynti ja siihen tarvitaan ramppi. Kun seuraan keskustelupalstoja, niin joillekin kunnille pihan oven luiskaus tuntuu olevan kynnyskysymys.

Saatetaan sanoa, että takapihalle ei tarvitse päästä tai että parveketta ei saa tehdä esteettömäksi. Vaikka eihän tuollainen pieni metallinpala varmaan paljon olisi maksanut, jos sen olisi siihen itse joutunut laittamaan, Saila sanoo.

Luumin perheelle kodin suuri piha terasseineen ja kirsikkapuineen on tärkeä. Siellä vietetään paljon aikaa ja viljellään muun muassa ruukkutomaatteja.

Salibandy vaihtui bocciaan

Saila Luumilla on takanaan yli 20 vuoden menestyksekäs urheilu-ura. Hänen palkintokaapistaan löytyvät sähköpyörätuolisalibandyn MM-pronssimitali vuodelta 2010 ja EM-pronssi vuodelta 2012.

Muutama vuosi sitten laji vaihtui salibandysta bocciaan. Siinäkin Saila on jo saavuttanut kansainvälistä menestystä: viime toukokuussa hän voitti pronssia Pajulahdessa järjestetyssä World Boccia Challenger -turnauksessa. Mitali on Suomelle kaikkien aikojen ensimmäinen parabocciamitali kansainvälisellä tasolla.

Saila harjoittelee bocciaa ohjatusti kaksi kertaa viikossa, ja viikonloppuisin hän treenaa itsenäisesti.
– Tässä kotona on tilaa, heitän yleensä eteisestä olkkariin. Bocciakenttä on 10 metriä, ja meillä on eteisestä takaovelle noin 7 metriä. Sitä pidemmät heitot pitää treenata hallilla. Mutta harvemmin minun ryhmäni luokituksen naiset heittävät takarajalle, Saila kertoo.

Hän kilpailee naisten luokassa BC2. Bocciassa Sailaa kiehtoo se, että yksilölajissa urheilija on itse vastuussa kaikesta.
– On ihan eri asia olla mukana joukkueurheilussa, mutta omat hyvät puolet on kummassakin. Ja ehkä salibandyssa alkoi ärsyttää se, että koronan jälkeen piirit ovat alkaneet pienetä. Ei ole niin paljon haastetta eikä niin paljon kisoja. Pitää päästä kovaan kilpailuun, ja jos niitä ei salibandyssa ollut tarjolla, niin bocciassa niitä on, Saila sanoo.

Seuraava suurempi urheilukoitos Sailaa odottaa syys-lokakuun vaihteessa, kun hän matkustaa kansainvälisiin bocciakisoihin Sardiniaan Italiaan. Myös tulevaisuuden varalle hänellä riittää tavoitteita.
– Olisi kiva päästä vaikka seuraaviin paralympialaisiin, mutta ensin mennään Italiaan. Ja EM-kisat olisi kiva kokea, eli ovathan ne tavoitteet siellä takaraivossa. Yritän kuitenkin pitää pään kylmänä ja ajatella, että askel kerrallaan sinne voi vain päästä, Saila sanoo.

Saila Luumi

• Työskentelee HR- ja palkka-asiantuntijana Helsingin Kaupunginteatterissa.
• Asuu Vantaalla.
• Perheeseen kuuluvat puoliso Sampo ja tytär Sävel sekä Sipsi-kani
• Paraboccian pronssimitali World Boccia Challenger -turnauksessa Pajulahdessa vuonna 2024.
• Sähköpyörätuolisalibandyn MM- ja EM-pronssimitalit vuosilta 2010 ja 2012.
• Harrastaa myös musiikkia. Soitti aiemmin yhdessä puolisonsa Sampon kanssa bändissä nimeltä V.Auer.