Etusivulle

Integrointi kaataa oppiainerajoja

Ajoneuvonasentajaopiskelijat korjaavat autoa ja opiskelevat yhtä aikaa auton huoltoon liittyvää sanastoa englanniksi. Hienomekaanikko-opiskelijat valmistavat kojeiden osia harjoitellen samalla murtolukuja ja piin käyttöä. Äidinkielen ja graafisen suunnittelun opintoja yhdistämällä opiskelijat pääsevät toteuttamaan koko lehden artikkeleiden kirjoittamisesta taittoon. Eri oppiaineiden sisältöjen integroiminen toisiinsa on jo monien opettajien arkipäivää ammattiopistoissa.

Validia Ammattiopistossa integroidaan ammatillisiin opintoihin erityisesti ns. yhteisiä aineita, jotka ovat kaikilla opiskelijoilla opintosuunnitelmassaan huolimatta siitä, mille osaamisalalle opiskelija on suuntautunut. Tällaisia yhteisiä aineita ovat esimerkiksi äidinkieli, vieraat kielet ja matematiikka.

Yksi opetuksen integroinnista innostuneista opettajista on liikuntaa, terveystietoa ja työkyvyn ylläpitämistä opettava Kirsti Haanperä. Hänen kokemuksensa mukaan yhteisten aineiden oppisisältöjä voidaan integroida mihin tahansa ammattiaineeseen. Vastikään Haanperällä loppui jakso, jossa liikunta integroitiin osaksi kodinhuoltajaopiskelijoiden ammattiopintoja.

– Aloittaessani integroinnin yllätyin positiivisesti siitä, miten helppoa liikunta on kytkeä ammatillisiin opintoihin. Ehkä jokin yksittäinen asia vaatii itsenäistä oppituntia, esimerkiksi seksuaaliterveyden opiskelua on vaikea yhdistää ylläpitosiivoukseen, mutta sen sijaan ylläpitosiivouksen opiskelun yhteydessä on järkevää opiskella ergonomiaa. Näin oikeat työtavat, -asennot ja -otteet opitaan samanaikaisesti, hän toteaa.

Liikuntaa loppuelämää varten

Haanperä on integroinut liikunnan ja terveystiedon opetusta niin koululla kuin työssäoppimisjaksojen aikana.

– Ennen työssäoppimiseen lähtöä laaditaan yhdessä opiskelijan kanssa suunnitelma mm. taukoliikunnasta, terveellisestä ruokailusta ja unesta. Työssäoppimisen aikana vierailen työpaikalla ja yhdessä katsomme, miten asiat ovat onnistuneet.

Eri aineiden oppisisältöjen yhdistämisestä on monenlaista hyötyä opiskelijoille. Haanperä näkee hyödylliseksi erityisesti sen, että opetettaessa voidaan keskittyä juuri siihen ammattiin liittyviin asioihin, joita opiskelijat ovat opiskelemassa.

– Esimerkiksi liikunnan ja terveystiedon osalta voidaan keskittyä kyseisen ammatin terveyshaittoihin ja millainen taukoliikunta sopii sille alalle. Kun oman terveyden ylläpitämisen linkittää tulevaan ammattiin, osaa opiskelija paremmin ottaa sen osaksi työkykyään., Haanperä sanoo.

Aineiden sisältöjä integroimalla nopeutetaan myös opiskelijoiden valmistumista.

– Erityisesti erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille koulupäivän lyheneminen on myös merkittävä asia heidän jaksamisensa kannalta. Voimavarat ovat näin paremmin käytössä, Haanperä toteaa.

Kun aiemmin kaksi erillään opiskeltua asiaa yhdistetään kokonaisuudeksi, syntyy lopputuloksena usein enemmän kuin osien summa: vieraasta kieltä ei opita irrallisena taitona, vaan osana ammattiin kasvua, ja liikunta nähdään muunakin kuin kouluajan oppiaineena, se kytkeytyy osaksi loppuelämän työkuntoa. Haanperän tavoitteena onkin hämärtää keinotekoisia oppiainerajoja.

– Tällaisia rajoja ei ole työelämässäkään. Eri aineiden opiskelun integroimisessa meillä on yhteinen tavoite: opettaa työelämässä tarvittavia taitoja loppuelämää varten.

Integroitaessa opettajakin oppii

Onnistuakseen integrointi vaatii opettajilta paljon suunnittelua ja uudenlaista otetta työhön.

– Yhteinen suunnitteluaika on tärkeää. Ammattitaidon ja yhteisten aineiden opettajalla pitää olla aikaa suunnitella, missä kohdin opetetaan mitäkin asiaa. Samanaikaisopetukseen on sen jälkeen helppo mennä, kun molemmat tietävät, miten edetään, Haanperä kertoo.

Samanaikaisopetus vaatii opettajalta myös toisen opettajan osaamisalueen oppisisältöjen ymmärtämistä. Omalta osaamis- ja ehkä mukavuusalueeltakin on uskallettava hypätä pois.

– Aluksi pitää tietysti tutustua ammatillisen puolen tutkinnon perusteisiin. Integroinnin ohessa oppii myös itse kaikenlaista. Olen oppinut mm. oikeita siivoustekniikoita, Haanperä naurahtaa.

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).