Heinäkuussa 2001 Petri Hörkkö oli 22-vuotias autoasentaja, ja aloitteli kesälomaansa helteisenä perjantai-iltana. Ensin käytäisiin kaveriporukalla uimassa hiekkamontulla. Hetken uiskenneltuaan Petri päätti sukeltaa.

Sitten tapahtui se pahin: Petrin pää tömähti hiekkaseinämään. Sen enempää jalat kuin kädetkään eivät enää totelleet käskyjä. Sitten kaikki pimeni, kun vettä meni henkeen. Petrin kaverit saivat sukellettua tajuttoman miehen upoksista ylös.
Petri leikattiin Helsingissä Töölön sairaalassa, mutta diagnoosi sairaalassa oli karu: tetraplegia eli neliraajahalvaus kaularangassa C4–C5-tasolla. Kyky puhua, niellä ja hallita pään liikkeitä säilyisi, mutta raajojen ja vartalon liikuttaminen ei enää onnistuisi.

22 vuotta myöhemmin Petri, 43, on kolmen lapsen isä. Perhe asuu Turun lähellä Aurassa omakotitalossa. Kuopuksella on ikää kymmenen kuukautta ja vanhemmatkin lapset ovat vasta 7- ja 3 –vuotiaita.

Käsikirurgi onnistui jännesiirtoleikkauksilla palauttamaan Petrin käsiin merkittävästi toimintakykyä. Oikean käden peukalo on jäykistetty ja sormet asemoitu tarttumisotteeseen. Petri voi tarttua oikealla kädellä niin puhelimeen kuin television kaukosäätimeenkin. Myös vasemman käden toimintakykyä saatiin parannettua. Leikkauksessa siirrettiin toimivia lihaksia korvaamaan halvaantuneita lihaksia.

Suostuminen lääkärin ehdottamaan jännesiirtoleikkaukseen ei kuitenkaan ollut Petrille itsestäänselvyys. Kun Petri kuitenkin lopulta suostui leikkaukseen, lopputulos oli onnistunut.
– Jos tämä leikkaus olisi tehty aikaisemmin saman tien vammautumisen jälkeen, minun ei olisi tarvinnut opetella paria kolmea kertaa uudelleen esimerkiksi syömään, Petri sanoo.

Kun vaatteet on saatu aamulla autettua ylle ja Petri pääsee pyörätuoliin, hän pärjäisi periaatteessa yksinkin koko päivän. Avovaimon mentyä takaisin töihin Petrin tukena on kuitenkin henkilökohtainen avustaja kahdeksan tuntia päivässä arkisin.
– Itse tarvitsen apua edelleen muun muassa pukeutumiseen, suihkussa käyntiin, ruuan laittoon ja katetrointiin. En pärjäisi yksin vauvankaan kanssa, esimerkiksi vaipanvaihto on minulle vaikeaa.

Vaatii sitoutumista
Ennalleen kädet eivät enää palaudu. Kun sormista puuttuu hermotus, käsien hienomotoriikka ei toimi. Eikä toimintakyvyn palautuminen nykyisellekään tasolle ollut läpihuutojuttu. Petri jumppasi kättään kuukausia leikkauksen jälkeen. Päivittäinen treeni jatkuu yhä. Harjoitteluvälineistä tärkeimpiä ovat olleet viiden kilon käsipuntit. Petri liikkuu manuaalisella pyörätuolilla käsillään kelaten.
– Vähän aikaa käytin sähköpyörätuoliakin, mutta siitä oli minulle haittaa enemmän kuin hyötyä.

Petri oli ihannepotilas

Tieto halvaantumisesta oli ensin täystyrmäys.
– Ymmärsin, että jos sattuu halvaantumaan, niin se on sitten siinä, ihmeparantumisia kun ei ole. Totesin, että ei auta muu kuin mennä eteenpäin.Ehkä positiivisuutta enemmän minua ohjasi eteenpäin päättäväisyyteni, Petri toteaa.
– Mukaan lähtevän on sitouduttava tekemään työtä kuntoutumisensa eteen. Tällaiseen projektiin on oltava valmis antamaan kaikkensa. Ei voi ajatella, että leikkaukseen mennään vain puukotettavaksi.

Petri Hörkkö oli ensimmäisiä neliraajasiirtoleikkauspotilaita, kun leikkauksia alettiin tehdä aktiivisemmin Helsingissä 2010-luvun alussa. Petriltä leikattiin molemmat kädet ja toinen olkanivel.
Neliraajahalvauspotilaiden yläraajojen toiminnallisissa leikkauksissa järjestellään uudelleen jäljellä olevia lihaksia ja hermoja.

Hörkön leikanneen käsikirurgian erikoislääkäri Tove Palmgren-Soppelan mukaan oltiin pitkään sitä mieltä, että neliraajahalvaantuneille tärkeintä on kuntoutus, eikä leikkauksia tarvita.
– Periaatteena on se, että jokin toimiva, mutta vähemmän potilaan tarvitsema lihas siirrettään toiseen tehtävään ja kohtaan, jossa se on enemmän tarpeen. Petrillä oli hyvin toimiva olkapää, jonka lihaksesta oli varaa ottaa osa ja siirtää se toiseen paikkaan auttamaan kyynärnivelen ojennusliikettä. Leikkauksen jälkeenkin Petrille jäi kuitenkin toimiva hartia.

Petrille tehtiin nimenomaan jännesiirre, eikä hermosiirrettä.
– Petrille ei olisi voitu tehdä hermosiirteitä, koska hän tuli leikkaukseen niin monta vuotta vammautumisensa jälkeen. Hermosiirtoja voidaan tehdä vain hiljattain loukkaantuneille, jolloin kohdelihas ei ole saanut olla liian pitkään ilman toimintaa. Hermosiirteet pitää tehdä noin puolen vuoden sisällä vammautumisesta.

Valtaosa neliraajaleikkauksista on tänä päivänä alle 45-vuotiaille tehtäviä hermosiirreleikkauksia, jännesiirteitä tehdään nykyään yhä vähemmän.
– Hermosiirteet soveltuvat nuorille, koska heillä hermot toipuvat hyvin. Yli 45-vuotiaille ei hermosiirteitä enää juuri kannata tehdä.

Palmgren-Soppela kuvaa Petriä ihannepotilaaksi.
– Hän sitoutui kuntouttamaan käsiään hirmuisen hyvin, mikä on ehdoton lähtökohta leikkaukselle.
Kaikki neliraajahalvaantuneet eivät myöskään halua suostua ehdotukseen lihasten tai hermojen hermosiirtoleikkauksesta.

Neliraajasiirtoleikkauksia tehdään vain yläraajoille.
– Leikkauksella saadaan palautettua paljon käden toimintakykyä, mutta normaaliksi se ei enää palaa koskaan. Leikkauksella pystytään mahdollistamaan vain käden voimakkaampi tarttuminen niin, että tavara pysyy peukalon ja etusormen välissä. Sormia ei enää saada liikkumaan erikseen kuin pianonsoittajalla, Palmgren-Soppela sanoo.

Teksti: Timo Kiiski
Kuvat: Timo Jakonen