Liikuntarajoitteinen Senni tavoittelee Saanatunturin valloitusta ja paluuta nyrkkeilykehään.

Himankalainen aviopari Senni ja Ari Ojatalo istuu sohvalla lähekkäin ja rapsivat nestorikissaa, herra Turpeista. Tunnelma on hyvin lämminhenkinen.
– Enää ei ole mihinkään kiire. Viime lokakuun jälkeen päätimme, että kello ei saa hallita elämäämme eikä arkea sanele myöskään suorittamisen pakko. Onnettomuuden jälkeen arvomaailma kellahti kyljelleen, Senni ja Ari muotoilevat.

On suoranainen ihme, että Senni selvisi rattijuopon aiheuttamasta onnettomuudesta hengissä. Rajun liikenneonnettomuuden seurauksena Senni Ojatalon kaikkiin raajoihin tuli eriasteisia murtumia. Toiminta- ja liikuntakyvyn rajoitteista huolimatta Senni aikoo kuntouttaa itsensä takaisin niin nyrkkeilykehään kuin Lapin vaellusreiteillekin.

"Kamalinta oli hiljaisuus"

Viime vuoden lokakuun 10. päivänä oli henkilökohtaisena avustajana työskennellyt Senni palaamassa yön tunteina työstään kotiin. Pariskunnalla oli tapana, että he pitävät matkan aikana toisilleen seuraa puhelimitse. Myös tällöin bluetooth oli auki.

Muutama kilometri ennen Kalajokea Senni näki edessään, että vastaantuleva auto väisti jotain ja löysäsi samalla myös omaa ajonopeuttaan.
– Muuta en sitten ehtinytkään tehdä. Auto tuli suoraan päin ja sitten rysähti. Osuimme kulmat vastatusten, ja metallinen pamaus oli niin kauhea, ettei se ikinä poistu mielestä, Senni muistelee hiljaisena.

Myös puhelimen toisessa päässä ollut Ari kuuli rysähdyksen.

Senni oli koko ajan tajuissaan ja tiedosti tilanteen.
– Rysähdyksen jälkeen tuli pimeys ja täysi hiljaisuus. Tajuntaani iski samalla paniikki, kun huomasin, että käsi retkottaa "omituisesti" eivätkä jalatkaan liikkuneet. Ensimmäinen ajatus oli, että kävelyt on nyt kävelty. Autosta nousi höyryä ja etupenkki kuumeni, mutta minä en päässyt autosta pois. Pelkäsin auton syttyvän palamaan, Senni kuvailee.

Puhelinyhteys aviomieheen oli koko ajan auki, joten onnettomuuspaikalle lähtenyt Ari rauhoitteli parhaan kykynsä mukaan shokissa ollutta vaimoaan.

Viikko tehohoidossa

Vaikka aika tuntui pitkälle, niin Senni sai nopeasti apua.
– Kiitos tästä kuuluu kahdelle nuorukaiselle, jotka pysähtyivät auttamaan. Myös toiselle hälytystehtävälle matkanneet poliisit tulivat sattumalta paikalle.

– Siinä meni yli tunti, ennen kuin minut saatiin ulos. Olin koko ajan tajuissani, vaikka kipu oli aivan kauhea. Tiedostin samalla sen, että tästä rysäyksestä ei selvitty vähällä. Raajat eivät toimineet ja toinen käsi oli luonnottomassa asennossa.
Vaikeasti loukkaantunut Senni oli sairaalahoidossa lähes kuukauden, josta ensimmäisen viikon tehohoidossa.

– Isoja leikkauksia tehtiin kolme, sillä jokaiseen raajaan tuli jotakin. Esimerkiksi vasen kyynär- ja reisiluu menivät poikki ja jalkapöydän ulkosyrjä murskaantui. Lisäksi oikean jalan nilkka murtui sekä oikean jalan sääriluu ja pohjeluu menivät poikki. Myös oikean käden ranne murtui ja kyynärluu meni poikki, mutta oikea käsi oli kuitenkin raajoista ainoa, johon ei tarvinnut laittaa metallia.

– Onni onnettomuudessa oli kuitenkin se, että pää ja keskivartalo säästyivät vahingoittumattomina, Senni kertaa.

Toipuminen yllätti hoitohenkilökunnan

Sennin nopea toipuminen on yllättänyt jopa hoitohenkilökunnan. Oli kulunut vain kuukausi, kun Senni matkasi kohti kotia. Ja kuukauden kuluttua kotiuttamisesta Senni pääsi eroon myös kipseistä.
– Vahva tahto saa ihmeitä aikaan. Päätin jo tehohoidosta päästyäni, että täältä tullaan vielä. Sanoin jo parin päivän päästä fysioterapeutille, että haluaisin päästä liikkeelle. Hän auttoi istumaan, ja siitä se lähti.

– Viimeisen sysäyksen nopeaan toipumiseen antoivat kuitenkin lapseni. Olin vielä Oulussa, kun 10-vuotias Onni sanoi, ettei hän jaksa ilman äitiä. Silloin ajattelin, että vaihtoehtoja ei ole kuin yksi, ja se on paluu takaisin kotiin ja äidiksi Tiuhtille ja Onnille.

Vaikka alussa liikkuminen kolme raajaa kipsattuna ei ollut helppoa, niin Senni päätti selviytyä.
– Olihan se alussa melkoista sähläämistä, varsinkin kun kipsaamatontakaan kättä ei saanut käyttää. Mutta siitä se arki lähti kuitenkin rullaamaan. Kävelyteline, rollaattori, pyörätuoli sekä kainalo- ja kyynärsauvat turvasivat ensimmäisten viikkojen liikkumista.

– Tällä hetkellä käytössäni on vain pyörätuoli sekä yksi kyynärsauva, mutta molempia käytän vain tarvittaessa. Tarkoituksena on vierottua mahdollisimman nopeasti myös apuvälineistä, Senni kertoo hymyillen.

Tehokas kotitreeni

Toipumista on edesauttanut myös Sennin hyvä pohjakunto. Ennen onnettomuutta 38-vuotias perheenäiti oli tuttu näky niin lenkkipoluilla kuin nyrkkeilykehässäkin.

– Olen aina ollut kova liikkumaan. Innostuin aikoinaan thai-potkunyrkkeilystä. Viime vuosina löysin myös juoksemisen ilon ja ennen onnettomuutta hölkyttelin jo kympin lenkkejä. Nyt nämä kaikki lajit on aloitettava alusta, ihan alkeista, mutta sen aion kuitenkin tehdä.

– Lisäksi olen päättänyt lisätä harrastuslistalleni painin. Luovuttaminen ei kuulu sanavarastooni, kuten ei myöskään se, että olisin lopun elämääni toisten autettavana. Periaatteeni on, että ensin yritän itse, ja sen jälkeen mietitään toista vaihtoehtoa.

– Aloitin omatoimisen kuntoutuksen jo sairaalassa. Pyysin hoitajilta kynää ja paperia ja ryhdyin piirtämään. Tämä osoittautui erinomaiseksi keinoksi harjoituttaa käsien liikeratoja. Kotona jatkoin piirtämistä, mutta otin rinnalle myös itse sovellettuja jalkatreenejä. Venyttely, kuminauhajumppa sekä nilkkapainot ovat edelleen päivittäisessä ohjelmassa, ja ne ovat tuottaneet myös toivottua tulosta, Senni iloitsee.

Tehokkaaksi osoittautuneen kotitreenin lisäksi Senni käy myös kaksi kertaa viikossa fysioterapiassa. Oma työvoittonsa oli myös vahvoista hermokipulääkkeistä eroon pääseminen.
– Vieroituspäätös oli oma valintani. Vaikka kivut olivat kovat ja hermosäryt edelleen päivittäisiä, niin perheeni takia en halunnut viettää päiviäni kovissa "huuruissa". Nyt pyrin pärjäämään särkylääkkeellä sekä tulehduskipuun ja hermosärkyyn tarkoitetuilla voiteilla.

Tunturin huipulle

Senni uskaltaa suunnitella myös tulevaa kesää ja ennen kaikkea sen tarjoamia mahdollisuuksia.
– Rohkenen sanoa, että tulevana kesänä ja tarkemmin kesäkuussa valloitetaan Saanatunturi. Päätimme Arin kanssa, että 14. hääpäivä juhlitaan Saanalla, ja sieltä matka jatkuu Norjan puolelle.

– Odotan myös suurella innolla, että pääsen takaisin ratin taakse. Olen todella onnekas, että ainakaan tässä vaiheessa autolla ajamiseen ei liity minkäänlaisia pelkotiloja.

– Olisin saanut myös henkilökohtaisen avustajan, mutta en halunnut. Omatoimisuus ja sen ylläpitäminen ovat asioita, jotka nopeuttavat myös toipumista.

– Aika näyttää, pystynkö enää jatkamaan entisessä työssäni henkilökohtaisena avustajana. Aion toki kokeilla, mutta vaihtoehtona kulkee myös uudelleenkoulutus. Tekijöitä tarvitaan esimerkiksi erityisnuorten parissa ja tähän liittyen olen miettinyt jopa viittomakielen tulkin työtä.

Tulevaisuudessa Senniä ja Aria odottaa myös onnettomuuteen liittyvä oikeudenkäynti.
– Se tulee varmasti repimään henkiset haavat uudelleen auki. Onnettomuudesta on kulunut kuitenkin niin vähän aikaa, että kaikki energia on mennyt tässä vaiheessa omaan selviytymiseen.

– Mutta kiukulta ja katkeruudeltakaan en ole voinut välttyä. Päällimmäinen ja suurin kysymys on se, että mitä tämän kaksikymppisen naisen päässä liikkui, kun lähti reilun kahden promillen humalassa ajamaan? Ja miksi tämä nainen päästettiin auton rattiin?

Onnettomuuden aiheuttanut nuori nainen selvisi onnettomuudesta vähäisin vammoin.

Teksti ja kuvat Anne Anttila