Neliraajahalvaantunut Johanna Talamo, 40, tietää omasta kokemuksesta, että vammaiselle addiktille päihdekuntoutus on iso haaste. Päihdekuntoutuslaitoksista vain muutamat ovat esteettömiä eikä erityisosaamista vammaisista juurikaan ole. Nyt Johanna Talamo on itse kokemusasiantuntija sekä mielenterveys- ja päihdetyön ammattilainen.

Johanna Talamo vammautui 16-vuotiaana vuonna 2000. Hän putosi viidennen kerroksen parvekkeelta nurmikolle. Diagnoosi oli aivovamma ja neliraajahalvaus. Alkoholia veressä oli 1,8 promillea.

Johannalla diagnosoitiin myöhemmin myös hengitysvajaus sekä autonomisen hermoston toimintahäiriö eli autonominen dysrefleksia, osteoporoosi, psoriasis sekä ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriö. Hänelle tehtiin myös virtsa- ja paksusuoliavanteet.

Akuutti sairaala- ja kuntoutushoito onnettomuuden jälkeen kesti yhdeksän kuukautta. Rankka kuntoutus tuotti tuloksia. 17-vuotiaana hän muutti asumaan palvelutaloon.

Vuosien mittaan Johanna on saanut kätensä liikkumaan hieman ja pystyy esimerkiksi kelaamaan pyörätuolilla lyhyitä matkoja ja meikkaamaan itsensä.

Lääkkeitä ja alkoholia Johanna oli alkanut käyttää jo ennen onnettomuutta. Vanhemmat erosivat, kun Johanna oli ala-asteella. Teini-ikäisen oli vaikea hyväksyä elämäänsä vammaisena. Johanna erkaantui ystävistään häpeän vuoksi. Päihteet tulivat elämään takaisin. Kun Johanna ei pystynyt “vetämään kamaa” omin käsin, kaverit auttoivat.

Vuosia meni sekoillessa. Välillä Johanna käytti huumeita vähemmän, välillä enemmän. Kaikki amfetamiinista Subutexiin kelpasi.

Johanna yritti moneen kertaan vapautua addiktiosta hakemalla hoitoa laitoskuntoutuksesta. Se ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Laitokset eivät olleet esteettömiä, eikä työntekijöilläkään ollut kokemusta neliraajahalvaantuneen päihdekuntoutuksesta. Johanna menetti luottotietonsa ja sai edunvalvojan.

Tuska ja kierre syveni, kun hänen paras ystävänsä menehtyi sydänleikkaukseen Johannan 18 kuukautta kestäneen raittiuden jälkeen. Vastoinkäymiset vain jatkuivat, sillä Johannan pikkusisko teki vuonna 2011 itsemurhan.

Minnesota-hoito pelasti

Pitkien taisteluiden jälkeen Johanna pääsi vuonna 2016 Nurmijärven Kalliolaan yksityiseen Minnesota-malliseen avohoitoon, joka kesti vuoden.

– Tuo vuosi oli elämäni suurin käännekohta. Aloin ymmärtää, että minulla on päihdesairaus.

Keväällä 2024 on kulunut seitsemän vuotta siitä, kun Johanna raitistui. Kaikki on nyt toisin. Elämään kuuluu hyvää. Johanna on opiskellut kokemusasiantuntijaksi ja kuuluu nyt Varsinais-Suomen kokemusasiantuntijaverkostoon.

Kaiken lisäksi hän valmistui joulukuussa 2023 mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkinnosta. Hän kertoo elämästään selkäydinvammaisena, kipusairaana ja toipuvana addiktina niin yleisötilaisuuksissa kuin sosiaalisen median kanavissakin. Hän on myös yksi kolmesta Sininauhaliiton EMPPA-työn kokemuspoolin kokemusasiantuntijoista.

EMPPA on tarkoitettu kaikille, jotka tarvitsevat esteettömyyttä ja saavutettavuutta riippuvuuksiin, mielen hyvinvointiin tai mielenterveyteen liittyvissä kysymyksissä. Johanna kertoo kouluttautuneensa myös Invalidiliiton kokemusasiantuntijaksi.

Johanna meni naimisiin kesällä 2022 ja on nyt rouva Johanna Talamo, omaa sukua Nurmi.
– Eihän minua tunnistaisi samaksi ihmiseksi, jollainen olin käyttäessäni päihteitä, Johanna naurahtaa.

Kuntoutuspaikat esteellisiä

Kalliolassa hoitopaikassa eteen tuli kuitenkin sama ongelma kuin muissakin päihdekuntoutuslaitoksissa.

– Kalliolakin oli aika esteellinen liikkua pyörätuolilla. Järvenpään sosiaalisairaala on ainoa varsinainen päihdekuntoutuslaitos, jonka tiedän varmuudella oikeasti esteettömäksi, hän sanoo.

Sellaistakin tapahtui, että kun hyvä hoitolaitos löytyi, kunta ei maksanutkaan Johannalle henkilökohtaista avustajaa.

– Avustajaa tarvitsen kaikissa päivittäisissä toimissa ja vapaa-ajalla. Enemmän matkalla kohti päihteetöntä elämää minua ovat auttaneet perhe, ystävät ja vertaistukiryhmä. Henkilökohtainen avustaja minulle kustannettiin kyllä kotiin, mutta ei laitoskuntoutukseen, koska sellaisen järjestäminen kuulemma kuuluu laitoksen vastuulle. Tämä on yksi niitä haasteita, joita vammainen addikti kohtaa laitoskuntoutuksessa, Johanna sanoo.

Lopulta elämänhalu voitti, vaikka arki on kaikkea muuta kuin helppoa. Johannalla on edelleen paljon kipuja ja hermosto-oireita, joiden vuoksi hän joutuu käyttämään säännöllisesti vahvaa, päihteeksi luokiteltavaa kipulääkettä. Arjesta selvitäkseen hän on joutunut hyväksymään tämän osaksi omaa elämäänsä.

Ison riskin yhdistelmä

Päihdetyön ja toisten auttamisen Johanna tuntee kutsumuksekseen.
– Kun raitistuin ja olin avustajan kanssa täällä kotona, ajattelin, että haluan elämässäni tehdä jotain muutakin kuin vain istua kotona ja käydä fysioterapiassa.

Raitistumisestaan huolimatta Johanna on hyväksynyt sen, että hän on päihdekuntoutuja elämänsä loppuun asti.

Johanna uskoo, että vammautuneen nuoren tukeutuminen päihteisiin on yleisempää kuin voisi luulla. Sininauhaliiton EMPPA-työ on tiettävästi ainoa taho, jonka päihdetyön erityisenä kohteena ovat juuri addiktoituneet vammaiset.

– Tärkeintä olisi, että ihminen saisi keskusteluapua ja terapiaa heti sen jälkeen, kun on vammautunut. Selkäydinvamma ja päihdeongelma on huono yhdistelmä, Johanna painottaa.

Maksuton päihdeneuvonta numerossa 0800 900 45 auki ympäri vuorokauden. Vastaamassa ammattilaiset. (EHYT ry)

Teksti Timo Kiiski
Kuva Johanna Talamon kotialbumi