Heidi Foxellin elämänkokemukset ovatkin sellaisia, että ne väistämättä muuttavat ihmisen persoonaa ja asennoitumista. Kuuden vuoden mittainen raju taistelu elämästä ja kuntoutumisesta varmasti jättää jälkensä ihmiseen.

– Olin lapsena sellainen vilkas poikatyttö, kiipeilin ja temppuilin ja elin hyvin spontaanisti. Minulla oli aineellisesti niukka, mutta onnellinen lapsuus, Heidi muistelee.

– Nyt ärsyttää, ettei voi olla enää spontaani. Kaikki toimet pitää suunnitella tarkasti, jotta jaksaa koko päivän. Ärsyttää, että kun on ollut lapsesta saakka urheilullinen, ja sitten kävelykyky viedään, eikä saa enää kokea sitä euforista tunnetta, minkä itsensä rasittamisesta saa.

Vilkkaus ja poikamaisuus vaikuttivat ammatinvalintaankin.

– Olin kuulemma 6-vuotiaana ilmoittanut, että isona minusta tulee poliisi.

Tavoitetta kohti päästäkseen Heidi kävi astui vuonna 2009 armeijaan ja kävi myös Reserviupseerikoulun johtajakoulutusta saadakseen. Tampereen poliisiammattikorkeakoulussa hän aloitti opinnot vuonna 2011.

Luoti vatsaan

Heidi Foxell, 30, haavoittui vakavasti vatsaan Hyvinkään keväällä 2012. Tuolloin 19-vuotias Eero Hiltunen ampui metsästyskiväärillä ravintolan edustalla olleita ihmisiä ja myös poliiseja. Kaksi ihmistä kuoli ja seitsemän haavoittui. Työharjoittelussa ollut 23-vuotias nuorempi konstaapeli Heidi oli pahimmin loukkaantunut, mutta pelastui lukuisten leikkausten jälkeen.

Heidi oli hoidettavana HUS:n sairaalassa yli kolme vuotta. Hän on vuosien aikana kärsinyt loputtomasta määrästä kipua, tuskasta ja epätoivosta, käynyt läpi yli 50 leikkausta ja noin 150 anestesiaa vaatinutta operaatiota.

– Eräs lääkäri laski, että taitaa olla maailmanennätys yhdelle ihmiselle, Heidi naurahtaa. Vatsaan osunut luoti tuhosi sisäelimiä niin että oikeastaan vain toinen munuainen ja perna säilyivät.

– Minulla on suolistoa jäljellä enää puolitoista metriä. Pohjukaissuoli, joka yhdistää vatsalaukun ja muun suoliston, tuhoutui kokonaan.

Ruokailu on Heidille näistä syistä hankalaa; ruoka täytyy pureskella huolella, mutta silti vatsa turpoaa helposti. Hänellä on vatsanpeitteen läpi mahalaukkuun johtava PEG-letku ravintoliuosta varten.

Kaiken lisäksi paha vaiva edelleen vatsassa oleva kuusisenttinen mätäpaise, jota on vaikea poistaa, koska se on kasvanut ampumistapauksessa katkenneen valtimon korvanneen verisuoniproteesin päälle.

– Olen opetellut kävelemäänkin kolme kertaa. Olin vuonna 2014 jo aika hyvässä kunnossa, mutta maaliskuun lopussa 2014 tuli seuraava takaisku.

– Kävelin edellisenä päivänä omilla jaloillani. Seuraavana päivänä menin toimenpiteeseen ja aamulla heräsin teho-osastolta, Heidi muistelee.

Hän oli tuolloin sairaalassa suoliston tähystyksen eli skopian takia. Koska kamera ujutetaan sisäelimistöön suun kautta Heidi oli määrä nukuttaa, mutta anestasialääkäri ei perehtynyt Heidin tietoihin tarpeeksi ja erehtyi antamaan liian niukan anestesian. Heidi heräsi kesken leikkauksen, sai oksennuskohtauksen, ja veti kaiken keuhkoihin, ja happiarvot tippuivat dramaattisesti. Kaiken seurauksena syntyi selkäydinvamma. Hengenlähtökin oli aivan lähellä.

Heidiä vaivaa se, ettei häneltä ikinä pyydetty hoitovirhettä anteeksi. Hän haki hoitovirheen perusteella korvauksia, jotka hyväksyttiinkin.
HUS:n jälkeen Heidi siirrettiin selkäydinvammaisena Validia Kuntoutus Helsinkiin syksyllä 2015. Siellä oli edessä 4-6 viikon jakso, jossa hän pääsi taas intensiivisen harjoittelun pariin, kuten harjoittelemaan kävelyä Eeva-telineen kanssa.

– Se oli kuin paratiisiin pääsy pitkän toimettomuuden ja makaamisen jälkeen, pääsin vihdoin tekemään itse jotakin.

Leukemia vei voimat

Kaksi vuotta myöhemmin oli vuorossa seuraava vakava takaisku: Heidillä todettiin leukemia toukokuun lopulla 2016. Sairaus saatiin hoitojen avulla hyvin hallintaan, mutta Heidi joutuu käymään verikontrollisssa kuukausittain ja syö myös lääkkeitä, vaikka leukemian jäännöstautia ei häneltä ole enää löytynyt kuin vähän.

HUS:n hematologian osastolla vierähti taas pari kuukautta. Syöpä pahensi vielä infektioriskiä ja pitkittynyt keuhkokuume vei hänet hoitoon kahdesti marraskuussa.

– Masennuin aika pahasti, kun taas oli pitkä sairaalajakso.

Hän hankki kleinspitzin eli saksanpienpystykorvan. Nox (nimetty kreikkalaisen yön jumalattaren mukaan) on hyvin vilkas ja utelias vekkuli.
Viimeisin takaisku ja läheltä-piti-tilanne oli helmikuussa, kun Heidi sai verenmyrkytyksen virtsaputken kautta. Se tuli niin rajuna, että alle tunnissa hän menetti tajuntansa.

– Onneksi olin kutsunut äitini hätiin ja hän soitti ambulanssin. Se oli ollutkin melkoinen show, kun paikalle tuli pari ambulanssia, lääkäri ja kahdeksan ensihoitajaa. Minut jouduttiin intuboimaan jo tällä kotona, Heidi kertoo.

HUS:ssa Heidiä pidettiin nukutettuna kuusi päivää teho-osastolla ja hän joutui myös dialyysiin.

Verenmyrkytys ei tullut hänelle ensimmäistä kertaa, mutta tämä kerta oli vakavin.

Motivaatio tiukassa

– Psyyke on kaiken kaikkiaan ollut tosi koetuksella. Olen kieltämättä elänyt vaikeita hetkiä, ja vieläkin on vaikea hyväksyä kaikkea tapahtunutta. Ampujalle en ole enää katkera, mutta tuosta hoitovirheestä olen katkera, sillä se vei minut pyörätuoliin. Ihmisen minäkuva kyllä muuttuu tällaisessa tilanteessa, se viedään kokonaan pois.

– Aika ajoin minuun iskee motivaation puute, kun tuntuu siltä, että toipuminen ei edisty millään. Olen oppinut elämään hetkessä, kun ei koskaan tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi.

Oma riesansa Heidillä on jatkuvan hermosäryn sietäminen. Se alkoi 2015, kun liikuntakyky meni vatsalaukun tähystyksen yhteydessä. Kipu leviää pistävänä sääriin, pohkeisiin ja jalkapöytään.

– Kuin kusiaisia jalat täynnä ja sitten potkittaisiin lasinsiruja varpaankynnen alle, Heidi kuvasi tilannetta äskettäin Iltalehden haastattelussa.

Kuntoutus kuitenkin jatkuu, fysioterapiassa hän käy pari kertaa viikossa.

Vaasasta etelään

Heidi on syntyisin Vaasasta ja muutti poliisityön perässä ensin Helsinkiin vuonna 2012 ja aloitti myös jalkapallon SM-sarjan Helsingin Jalkapalloklubin maalivahtina, kunnes haavoittui Hyvinkäällä saman keväänä.

Suuri helpotus Heidin arkeen on ollut pääsy uudelleen työelämään. Hän on syksystä saakka ollut työkokeilussa Vantaan poliisilaitoksella ja tehnyt parin tunnin työjaksoja kolmesti viikossa. Hän osallistuu ilmoitusten esikäsittelyyn ja myös tutkintaan.

– Se on ollut todella kiva, että poliisilaitos antaa mahdollisuuden jatkaa töissä. Siitä olen kiitollinen, sillä kotona olen saanut olla ihan tarpeeksi. Enkä haluaisi myöntää, että työura olisi vielä ns. paketissa.

– Toiveissa on että jonain päivänä pystyisin kävelemään keppien kanssa, hän miettii.

Heidi aikoo myös jatkaa poliisiopintojaan, joita on jäljellä vuoden verran. Hän kiittelee Poliisiammattikorkeakoulua joustavuudesta, joka mahdollistaa opintojen jatkamisen etäopiskeluna.

Korvaamaton äiti

Koska Heidi vammautui ollessaan työtehtävissä, maksaa Valtiokonttori hänelle tapaturmaeläkettä myös työkokeilun ajan.

– Olen kiitollinen siitä, että kaikki on Valtiokonttorin kanssa sujunut hyvin eikä ole tarvinnut taistella toimeentulosta.

– Äiti käy luonani joka päivä. Ilman häntä en varmasti pärjäisi enkä olisi selvinnytkään. Hän muutti Vaasasta asumaan tänne lähelleni, laittanut oman elämänsä sivuun ja huolehtii minun päivittäisistä asioitani pyykinpesusta ja koiran ulkoiluttamisesta alkaen, Heidi kiittää.

Heidin Teuvalla asuva isosisko pääsee vierailemaan Heidin luona muutaman kerran vuodessa, mutta muita läheisiä ei ystävien ohella hänen tukena olekaan. Isä menehtyi tapaturmaisesti 64-vuotiaana 2012, kun Heidi oli 24-vuotias.

Syksyllä ilmestyy Docendon kustantamana Teemu Potapoffin kirjoittama kirja Heidin elämästä.

Heidi Foxell

• Pelasi jalkapalloa maalivahtina vuoteen 2012.
• Haavoittui vatsaan ampumavälikohtauksessa 2012 keväällä.
• Käyttänyt pyörätuolia vuodesta 2014 vakavan hoitovirheen aiheuttaman vamman vuoksi.
• Sairastui leukemiaan 2016.

Teksti Tapio Rusanen
Kuva Timo Porthan