Tuisku-Tuulia Leinosen elämää on lapsesta lähtien varjostanut APECED-oireyhtymä. Peittyvästi periytyvä sairaus puhkesi aktiiviseksi 11-vuotiaana.

– Lisäkilpirauhaseni lakkasi toimimasta, ja lihaskramppien takia minulle tuli pakkoliikkeitä. Saatoin lähteä juoksemaan ja törmätä seinään, jalat vaan veivät, Leinonen kertoo sairautensa hurjasta alkuvaiheesta.

APECEDia ei heti osattu epäillä, sillä sairaus ei ole puhjennut suvussa kenelläkään muulla. Koko Suomessa on noin sata APECED-oireyhtymää sairastavaa henkilöä.

Munuaissiirto ei tuonut onnea

Leinonen oli pari vuotta dialyysihoidossa ennen kuin sai vuonna 2014 munuaissiirron. Dialyysihoito toteutettiin pääasiassa kotona yöaikaan. Dialyysista vapautumisesta ei alkanut uusi auvo.

– Minulle puhkesi lisämunuaisen kuoren vajaatoiminta eli Addisonin tauti. Se on henkeä uhkaava sairaus, enkä pysyisi hengissä ilman kortisonia. Siirron myötä alkoivat krooniset univaikeudet. Lisäksi elinsiirtoon liittyy vahva lääkitys, jolla on pahoja haittavaikutuksia.

Leinonen mainitsee myös käsien vapinan, joka kulkee suvussa, sekä jo 16-vuotiaana todetun harmaakaihin ja uniapnean. Hän ottaa noin 30 lääkettä vuorokaudessa, jaettuna 6–8 annoskertaan.

Yleisurheilun riemu

Leinonen kertoo kuulleensa elinsiirtourheilusta, kun hän osallistui pian leikkauksensa jälkeen yleisurheiluleirille. Siellä hän muisti, miten hän piti näistä lajeista jo kouluaikana.

Leinonen alkoi treenata vuoden 2015 alussa tähtäimenään Suomessa kesällä 2016 järjestetyt elinsiirtourheilijoiden EM-kisat. Hän keskittyi juoksuun ja heittolajeihin.

Yleisurheilukisat seurasivat toisiaan viiden vuoden ajan. Kesällä 2017 Leinonen edusti Suomea Malagassa MM-kisoissa ja sai MM-hopeaa kuulantyönnössä.

Leinonen lopetti kilpailemisen, mutta jatkoi omaehtoista harjoittelua, kunnes hän päätti kilpaurheilla vielä kesän 2023. Kimmokkeena oli, että hän pääsi vielä omaan tuttuun 30-39-vuotiaiden naisten sarjaan.

Kohti Suomen ennätystä

Leinosen mielessä kutitteli kuulantyönnön yhdeksän metrin haamuraja.

– Neljän vuoden kisatauon jälkeen päätin yrittää Suomen ennätystä kuulantyönnössä. Se oli aiemmin jäänyt vain sentin päähän. Minulle tuli kiire, joten otin loppuspurtin valmentajien avulla ja valmistauduin kauteen kuin huippu-urheilija.

Kokeilu valmentajien opissa oli opettavainen. Leinosen piti tehdä kuten valmentaja sanoo, ei kuten hän olisi itse halunnut. Esimerkiksi kuulantyönnössä tarvittavaa räjähtävää maksimivoimaa tavoitellessa oli pakko vähentää kestävyysliikuntaa, koska se vähentää voimantuottoa.

Muutoksia harjoitusohjelmaan tehtiin Leinosen sairastelun ja takareiden revähdyksen takia, mutta Leinonen ei antanut periksi. Hän jatkoi harjoittelua ja pääsi osallistumaan kisoihin.

– Yhteistyöllä saimme parannettua kuulan Suomen ennätystä kivasti, ja urani viimeisellä heitolla tuli vahingossa parannettua myös kiekon ennätystä!

Leinosen tekemä kuulantyönnön uusi Suomen ennätys 30–39-vuotiaiden naisten sarjassa on 8,82 metriä ja kiekonheiton 21,93 metriä.

Liikunta on elinehto

Leinosta motivoi kilpaurheilussa nimenomaan ennätysjahti.

–Tykkään selkeistä tavoitteista. Halusin näyttää, että ennätys on mahdollinen, vaikka aloitin kuulantyönnön vasta 30-vuotiaana. Ennen kaikkea halusin näyttää itselleni, Leinonen kertaa.

Vaikka Leinosen ura urheilun huipulla on ohi, liikunta pysyy hänen elämässään.

– Sairauksien takia en ole oman kehoni herra, mutta pystyn vaikuttamaan siihen, miten kehoni toimii. Elämäni pitää olla säännöllistä, ja tarvitsen paljon liikuntaa. Se on minulle elinehto, ei valinta, jos haluan olla toimintakykyinen.

Tuisku-Tuulia Leinonen

• Kuulantyönnön SE 8,82 m elinsiirtourheilijoiden 30-39-vuotiaiden naisten sarjassa.

• Edusti kilpaurallaan Tampereen Pyrintöä.

• Asuu Tampereella avopuolisonsa kanssa.

• Työskentelee lastenpsykiatrian parissa.

• Intohimoinen ja tavoitteellinen liikkuja.

• Seuraava tavoite on Haltin huiputus.

  
  Teksti: Mariaana Nelimarkka
  Kuvat: Tuisku-Tuulia Leinosen kotialbumi