Joensuun Seudun Invalidit ry:n kirjoittajapiirillä alkaa olla jo pitkät perinteet. Se on kokoontunut jo 25 vuotta jäseninään niin teoksiaan julkaisseita kuin kuuntelusta nauttivia. Yhteisellä, mielekkäällä ja tavoitteellisella harrastuksella haetaan voimia ja iloa arkeen.

Vilkas puheensorina taukoaa hetkeksi, kun hiljennytään kuuntelemaan Marjukka Leppäsen uusinta runoa ”Onnellinen” Leppäsen avustajan Siru Niemeläisen lausumana.

”Olet tähtitaivas
ja minä olen sinun.
Sinä olet minun.
Siitä olen onnellinen
nyt ja huomenna.
Saan muistaa aina ne
onnenhetket joita meillä oli.
Nyt kun katson taakseni
siellä sinä olet vieläkin.”

On taas tultu yhteen kuukauden kolmatta keskiviikkoiltapäivää viettämään kirjallisten tuotosten ja kuulumisten merkeissä. Mukana on monenlaisia kirjoittajia: muistelmateoksen kokoaja, runoteoksia julkaisseita, pöytälaatikkoon kirjoittajia sekä kuuntelusta ammentavia.

Marjukka Leppänen on yksi pitkäaikaisista piirin jäsenistä. Hänellä on CP-vamma, ja kirjoittaminen häneltä onnistuu painelemalla näppäimistön kirjaimia suussa pitämällään kepillä. Näin hän on kirjoittanut neljä julkaistua runoteosta.
– Keppi on minulla niin kuin yksi sormi. Sillä tavoin kirjoittaminen vaatii sitkeyttä, Leppänen kertoo.

Avustajat solahtavat joukkoon muitta mutkitta. Näin kokee ainakin Leppästä viiden vuoden ajan avustanut Niemeläinen.
– Kyllä tässä itsekin on tullut osallistuttua yhteisiin kirjoituksiin ja tuntee olevansa kuin osana perhettä. Täällä on tosi lämmin tunnelma. Avustajana autan Marjukkaa myös esimerkiksi kirjan julkaisuun liittyvässä tekstien kokoamisessa.

– Ryhmä perustettiin vuonna 1995, jolloin Veli Matti Hiltunen totesi kansalaisopiston kirjoittajakurssin tiloihin pääsyn olevan monelle liikuntavammaiselle vaikeaa. Oli rappuja ja muuta estettä. Niinpä hän päätyi perustamaan liikuntarajoitteisille oman kirjoittajaryhmän, kertoo piirin ohjaajanakin vuosien ajan toiminut Seija Lehikoinen.

Nykyisiin tiloihin, jotka sijaitsevat Joensuun keskustassa paikallisyhdistyksen toimiston yhteydessä, pääsee kätevästi hissillä.

Kirjoittajapiiriä vetää nyt neljättä vuotta Paula-Helena Moller. Hän on suorittanut joskus äidinkielen opintoja, mutta kokee ryhmässä olevansa enemmänkin rivijäsen muiden joukossa kuin ohjaaja.
– Tykkään itsekin kirjoittaa runoja. Ohjaaminenhan tässä on vapaaehtoistyötä, mutta on valtavan antoisaa tavata näitä ihmisiä, ja yhteisö on tiivis. Heitä aina kaipaakin kovasti.
– Kotiin mietittäväksi olen saattanut antaa aiheen tai jonkin ajankohtaisen teeman. Kokoontumisen lopuksi saatan kysyä myös ryhmäläisiltä innostavia ideoita yhteiseksi kirjoitusaiheeksi tai tehdä kirjailija-arvuuttelua.

Toisinaan ryhmällä on työn alla jokin pitempiaikainen yhteinen projekti, kuten kirjoituskilpailuun osallistuminen tai antologian kokoaminen.

Kuuntelijoillakin on tärkeä rooli

Yksi ryhmän aktiivisista kävijöistä on Joensuun Seudun Invalidien puheenjohtajana nelisen vuotta toiminut Jaana Pakarinen. Hän näkee ylipäänsä luovan toiminnan merkittävänä hyvinvoinnin kannalta.
– Moni yhdistyksemme jäsen kirjoittamisen lisäksi myös esimerkiksi maalaa. Aiemmin meillä oli myös IloisetKultturellit -kerho, mutta se on tällä hetkellä tauolla. Noin vuosi sitten jäseniämme oli mukana myös kuva-, ääni- ja valotaideteosprojektissa.

Osa kirjoittajapiiriläisistä tulee kokoontumisiin vain kuuntelemaan, kommentoimaan ja nauttimaan tunnelmasta. Tämäkin on kaikille osapuolille arvokasta. Tällaista kävijäkuntaa edustaa myös puheenjohtaja Pakarinen.
– Yhdessä oleminen on monelle jopa kirjoittamista tärkeämpää. Nautin itsekin tosi paljon runoudesta ystävien kanssa ja käyn lausuntatilaisuuksissa, vaikken itse juuri kirjoitakaan muuten kuin koettamalla osallistua yhdessä tehtäviin teksteihin. En silti yhtään koe, että olisin täällä jotenkin liikaa, hän kertoo.

Kirjoittajapiiri ei ole vain matalan kynnyksen toimintaa, vaan kaikin puolin esteetöntä. Osallistuminen on maksutonta eikä Mollerin mukaan edellytä edes yhdistyksen jäsenyyttä.

Arvokas perinnetieto eteenpäin

Elma Pyyköllä on hieman laajempi projekti työn alla, sillä hän on kokoamassa edesmenneen äitinsä muistelmia. Urakkaan on liittynyt myös vanhojen valokuvien etsintää ja käsittelyä. Pyykön kunto on välillä vaatinut pitämään työskentelyssä taukoja, mutta nyt pitkän työn tulos, painettu tarina Otravaaran Irjasta, näyttää lähitulevaisuudessa toteutuvan.

Hän näkee kirjoittajapiirin olleen hyvänä alustana työn vauhdittamiselle, kun on saanut ryhmältä käytännön neuvoja esimerkiksi kirjapainoasioista sekä kannattelun ja arvostuksen ansiosta fiiliksen ja imun aina takaisin, kun kirjoittaminen on välillä takunnut.
– Moni ajattelee esimerkiksi, ettei osaa käyttää tietokonetta tarpeeksi hyvin, mutta on tarjolla hyviä digikursseja, joilta voi käydä sen verran oppia saamassa.
Pyykkö peräänkuuluttaa päättäjien vastuuta ikääntyneiden digiosaamisen ylläpitämisessä.
– Opetus on liiaksi järjestöjen harteilla. Olisi hyvä saada ammattilaisia mukaan huolehtimaan seniorien digitaidoista, niin ikäihmiset oppisivat muutakin kuin pankissa käynnin ja saisivat elämänvoimaa lisää vaikka kirjoittamalla. Perinnetietoa saataisiin myös näin enemmän säilymään, näkee Pyykkö.

Teksti ja kuva Mona Hormia