Liikenneonnettomuudessa vammautuneen Irja Haapolahden arki on taiteilua pärjäämisen kanssa. Kivuista ja toimintarajoitteista huolimatta Irjalla on kuitenkin maakunnan kaunein käsiala. Hän on itseoppinut kalligrafi.

Jalasjärveläinen Irja Haapolahti, 72, on tunnettu korutekstauksen taitaja, kalligrafi.

– Tämä on niin ihana harrastus. Ja samalla myös koukuttava, sillä kalligrafia on taiteenlaji, jonka kauneuteen ei koskaan kyllästy. Katsos tätäkin "Rakkaus"- sanaa! Se on jo sinänsä puhutteleva, mutta kun se tekstataan Merian fraktuura-tyylillä, niin sisältöön tulee aivan erilaista syvyyttä.

Haapolahti sanoo eläneensä kauniiden kirjainten keskellä jo pikkutytöstä.

– Jo yhdeksänvuotiaana taiteilin nättejä kirjaimia ja esittelin niitä ylpeänä vanhemmilleni, Irja muistelee hymyillen.

Kohtalokas uudenvuodenaatto

Maatalon tyttärenä varttunut Irja on viihtynyt kynä kädessä läpi elämän.

– Lapsena saatoin uppoutua tuntikausiksi paperin ääreen. Rakastin tekstausta niin paljon, että haaveilin keskikouluaikana jopa kultasepän ammatista. Siinä olisi saanut kaivertaakin.

Vuoden 1961 uudenvuodenaattona unelmiin tuli kuitenkin iso, elämänmittainen muutos. 15-vuotias Irja oli saattelemassa serkkuaan kolmen kilometrin päähän kirkonkylälle. Serkukset olivat liikkeellä jalkaisin.

– Muistan, että kyseisenä iltana satoi lunta. Vähän ennen kirkonkylää kiinnitimme huomiota ojassa olevaan autoon, mutta muuten liikenne oli rauhallista.

Jätettyään serkkunsa kylälle, Irja lähti kävelemään takaisin kotiin.

– Siihen aikaan ei käytetty heijastinta. Ajattelin vain, että kun siirryn vasemmalta puolelta oikeaan reunaan, myös takaa tulevat autoilijat huomaavat paremmin.

Irja muistelee kävelleensä niin reunassa kuin mahdollista.

– Jäin varovaisuudesta huolimatta auton alle. Itse onnettomuudesta en muista mitään. Vain sen, että minut nostettiin päälle ajaneen auton takapenkille. Näin ei olisi saanut tehdä, sillä olin vaikeasti loukkaantunut.

Myöhemmin selvisi, että Irjan päälle ajanut auto oli juuri se sama, joka oli ollut hetkeä aikaisemmin ojassa.

"En tunne katkeruutta"

Irja loukkaantui vakavasti. Vaikean lonkkamurtuman lisäksi häneltä repesi virtsarakko sekä lohkesi hampaita. Irjalla todettiin myös alkava suolihalvaus.

– Kuolema oli todella lähellä. Onnekseni pääsin nopeasti hoitoon. Minut laitettiin niin sanottuun vetoon, jossa makasinkin sitten seuraavat kolme kuukautta.

– Mieleeni on jäänyt vain ne kauheat kivut sekä se, että laihduin kuukauden aikana 12 kiloa. Itkin myös sitä, että pääsenkö takaisin kouluun.

Irja sanoo olleensa ikionnellinen siitä, ettei kuitenkaan joutunut pyörätuoliin.

– Tunsin suurta kiitollisuutta myös siitä, että sain jatkaa keskikoulun loppuun ja pääsin vakuutusyhtiön avustuksella kauppaopistoon. En ole tuntenut missään vaiheessa katkeruutta. Olen vain onnellinen, että jäin eloon.

"Työ on pitänyt elämässä kiinni"

Viiden vuoden kuluttua onnettomuudesta Irjalle tehtiin osteotomia. Leikkauksessa Irjalta katkaistiin reisiluu ja siirrettiin lonkan asentoa.

– Elämä helpottui, mutta ei muuttunut kuitenkaan kivuttomaksi. Operaation ansiosta pärjäsin kuitenkin vuoteen -84 saakka, jolloin tehtiin ensimmäinen tekonivelleikkaus. Vuonna 2005 lonkkanivel vaihdettiin ja vähän myöhemmin myös uusittiin, koska vaihto-operaatio epäonnistui.

Vaikka Irjalle jäi onnettomuuden seurauksena sekä liikunnallisia että toiminnallisia rajoitteita, niin sinnikäs eteläpohjalainen ei ole antanut niiden koskaan hallita elämäänsä.

– Sain syntymälahjaksi lujan tahtotilan sekä sopivan määrän rohkeutta. Näiden avulla olen pärjännyt ja kahlannut myös vaikeiden aikojen lävitse.

– Valmistuttuani vuonna -69 kauppaopistosta, hakeuduin heti leipäpuun ääreen. Ensimmäinen tilipussi tuli kukkakaupasta ja sen jälkeen olen toiminut myös palkanlaskijana ja viinikassana. Eläkkeelle jäin kuitenkin terveyskeskuksen osastoavustajan tehtävistä. Työ, olipa se sitten minkälaista tahansa, oli aina mieluisaa ja rakasta. Turhia sairauslomia en pitänyt. En, vaikka väliin mahtuu todella kivuliaitakin päiviä.

Säännöllisen kuntoutuksen ansiosta Irja on pärjännyt vuodesta toiseen. Hän saa kerran viikossa myös lymfahoitoa. Ajan myötä Irja on ottanut käyttöön myös erinäisiä apuvälineitä, ulkona rollaattoria, sisällä kyynärsauvaa ja myös tukisukkia.

Käden ja silmän yhteispeliä

– En pysty juoksemaan, en kunnolla edes kävelemään, mutta istualtani voin luoda kuitenkin taidetta. Kalligrafia on minun juttuni.

Vasta vuonna -99, jolloin Irja jäi terveydellisistä syistä osa-aikaeläkkeelle, kalligrafialle jäi enemmän aikaa.

– Se sai kerralla lumoihinsa. Itseoppineena kalligrafina sain rauhassa keskittyä kaunokirjoitustaiteen ihmeelliseen maailmaan ja opettaa siinä samalla myös muita.

Kauneus, mitä kalligrafi saa aikaan, on Irjan mukaan korutekstauksen päätavoite.

– Ei tämä vaikeaa ole. Sielun lisäksi tarvitaan vain kynä, paperi, mustetta ja erittäin paljon intoa. Alkuun ei tarvita edes kaunista käsialaa. Riittää kun käsi on vakaa ja mieli tyyni. Tämä ei ole oikein hoppusten ihmisten hommaa.

– Nykyään kaupat notkuvat eri malleja ja teriäkin löytyy joka lähtöön. Itse aloitin tasaterällä. Taitojen karttuessa siirryin niin sanottuun hiusterään, joka taipuu kädessäni kauneimpaan lopputulokseen.

Jotta terä tottelee käyttäjäänsä, myös tekniikan on oltava puhdasta, rentoa ja vapautunutta. Kalligrafia on Irjan mielestä vahvaa käden ja silmän yhteispeliä.

– Tämä ei muotoudu kuitenkaan hetkessä, vaan yritysten, erehdysten ja ajan kanssa. Itse teen kaiken vapaalla kädellä ja tämä vaatii niin kynän kuin tilankin hallintaa.

Kymmenien vuosien kokemuspohjasta huolimatta Irja löytää kalligrafiasta edelleen uusia ulottuvuuksia.

– Haasteet eivät tämänkään taiteenlajin kohdalla lopu koskaan. Ja myös nälkä kasvaa syödessä. Nyt kun olen aikani tehnyt tauluja, kortteja ja kutsuja, niin haluaisin laajentaa osaamistani suuremmille pinnoille. Esimerkiksi seinille tehtävät kirjoitukset olisivat ihania. Kalligrafia on taiteenala, jossa voi vapaasti kokeilla myös rajojaan.

Irjan mukaan kalligrafi sopii kaikille. Vammasta riippuen myös liikunta- ja toimintarajoitteisille. Aloittelija ei tarvitse muuta kuin kiinnostusta ja vauhtiin pääsee pienillä, parinkympin investointikuluilla.

– Tärkeintä on kynän hallinta. Jos mahdollista, niin harrastus kannattaa aloittaa kurssien kautta. Myös opaskirjoista saa hyviä neuvoja.

Teksti ja kuva: Anne Anttila

Info

Kalligrafia

• Kalligrafia eli korutekstaus tai kaunokirjoitustaide on kauniin käsinkirjoittamisen taiteenala.
• Kalligrafin työvälineet ovat kynä tai sivellin, väriä sekä paperia. Perustarvikkeita ovat myös lyijykynä, pyyhekumi ja viivain.
• Yleisin käytetty kirjoitusväline on tasaterä, joka tuottaa leveitä ja kapeita viivoja vetojen suunnan ja terän asennon mukaisesti.
• Parhaiten sopivat paperit ovat käsityönä pellava- tai puuvillalumpusta valmistettuja.
• jaettu neljään eri kulttuuriin; kiinalainen, japanilainen, arabialainen sekä länsimainen.
• Länsimaiseen lukeutuvan Euroopan kalligrafian tunnettuja esimerkkejä ovat munkkien laatimat uskonnolliset, yleensä Raamatun tekstit.
• Suurimpana länsimaisen kalligrafian kehittäjänä 1900-luvulla pidetään englantilaista Edward Johnstonia.

Lähde: Wikipedia

Teksti ja kuva Anne Anttila