Lyhytkasvuisuus on Jari Hakalalle ominaisuus, ei rajoite. Aktiivinen radioamatööriharrastaja on toiminut vuosien saatossa myös itsenäisenä yrittäjänä.

Punainen omakotitalo parinkymmenen kilometrin päässä Raahesta erottuu monin tavoin massasta. Pihamaata hallitsevat lukuisat, kymmenien metrien korkeuksiin kohoavat mastot.
– Tämä on minun maailmani. Tällaiseksi olen sen luonut ja tällaisena haluan sen myös pitää, radioamatooriharrastuksestaan tunnettu Jari Hakala, 54, muotoilee hymyillen.
– Tykkään touhuta ja kopistella ilman kelloa ja minkäänlaisia aikarajoitteita. Täällä metsän keskellä kukaan ei pistä myöskään pahakseen näitä kymmenmetrisiä mastojani. Radioamatööriharrastajan paratiisi on juuri tällainen, sopivasti syrjässä ja hyvän kokoisella tontilla, Jari luonnehtii.

Yrittäjäperheessä varttunut Jari sanoo saaneensa syntymälahjaksi eloisan luonteen ja näppärät sormet.
– Olen aina tykännyt näperrellä autojen kanssa ja harrastanut jopa radio-ohjattavien RC-autojen rakentelua. Lyhytkasvuisuus ei ole koskaan ollut minkäänlainen este täyspainoiselle elämälle. Olen tehnyt ja nauttinut niistä asioista mihin pystyn.

125-senttinen Jari on aina ollut kiinnostunut elektroniikasta ja ennen kaikkea siihen liittyvistä haasteista.
– Rakentaminen ja korjaaminen ovat tämän lajin suola ja sokeri. Ne ovat vetäneet puoleensa jo siitä lähtien, kun sain juotoskolvin ensimmäisen kerran käteeni. Ryhdyin itsenäiseksi yrittäjäksi. Korjailin hetken aikaa televisioita, radioita ja muita laitteita, mutta toimintaa jarruttelivat kuitenkin terveysongelmat. Tiukka työtahti alkoi tuntua ensisijaisesti nivelissä.

Työkyvyttömyyseläkkeelle Jari jäi vuonna -93.
– Vaikka ikää oli tuolloin vasta 27 vuotta, loivat lyhytkasvuisuuteen liittyvät lonkkavaivat ja myöhemmin myös olkavaivat ympärilleen omat rajoitteensa. Lonkat operoitiin 12 vuotta sitten ja olkapää muutama vuosi sitten.
– Käytössäni on sekä manuaalinen että sähköpyörätuoli. Lisäksi olen hakenut Tampereen apuvälinevarastolta käytöstä poistettuja sähköpyörätuoleja, joista olen kunnostanut itselleni niin sanottuja "rahtikäyttöön" soveltuvia menopelejä. Täytyyhän ne työkalut saada kuljetettua, Jari kertoo naureskellen.

Vaikka Jari käyttää liikkumiseensa pääsääntöisesti pyörätuolia, luonnistuvat lyhyet matkat myös kävellen.
– Vielä muutama vuosi sitten liikuin enemmänkin omin jaloin, mutta kolmen vuoden takaisen suolistosyövän seurauksena varpaisiini jäi hermovika. Varsinkin paikallaan seisominen turruttaa varpaat, ja olotila on kuin lumihangessa seisoisi, Jari kuvailee.
– Elän täyttä elämää, vaikka fyysinen kunto ei ole tänä päivänä ihan paras mahdollinen. Paksusuolen syöpä ja siitä toipuminen oli kokonaisuudessaan raskas koettelemus. Rehellisesti sanottuna yleiskunto romahti täysin.

Radioamatöörinä Jari on varsin kokenut, sillä ensimmäisen luvan hän sanoo hankkineensa jo vuonna -88.
– Harrastus sai alkunsa kiinnostuksesta elektroniikkaan. Vaikka alku ei ollut mitenkään helppoa, vei harrastus kuitenkin hetkessä mennessään. Tässä lajissa ei ole koskaan valmis, mutta juuri tämän takia harrastus säilyttääkin mielenkiintonsa. Kun oppi tulee kantapään ja kokemuksen kautta ja jopa laitteet ovat antenneja myöten itse tehtyjä, tulee harrastukseen aivan erilaista syvyyttä, Jari tuumaa.

Radioamatöörejä on Jarin mukaan hyvin monenlaisia.
– Joukko on varsin monenkirjava, sillä tätä voi harrastaa niin monella eri tavalla. Itse panostan enemmän kilpailuihin ja laitteiden valmistukseen.

Jari sanoo aloittaneensa kaiken alkeista.
– Yksinomaan luvan tenttiminen, johon kuuluivat muun muassa määräykset, sähkötekniikka ja sähkötykset, olivat oma maailmansa. Varsinkin sähkötyksen omaksuminen vaati astetta isompaa sisäistämistä, mutta siitäkin selvittiin, Jari hymähtää.

Jari piti lajin suhteen kymmenen vuoden pituisen tauon.
– Into syttyi uudelleen, kun rakensin tänne maaseudulle uuden talon. No, tavallaan se lähti kyllä lapasesta, kun vihdoinkin sain toteuttaa itseäni myös antennipuolella. Kaupungissa oli pärjättävä yhdellä 15 metriä korkealla mastolla, mutta nyt on tilaa rakentaa useita ja parhaimmillaan jopa lähemmäs 50-metrisiä antenneja. Toki rakennuslupa täytyy olla, mutta haja-asutusalueilla sen saaminen ei ole tuottanut ongelmaa.

Pitkän linjan radioamatöörinä Jari on nähnyt myös lajin kehityksen.
– Esimerkiksi tiedon saanti lajista ja ennen kaikkea laitteiden rakentamisesta oli puhtaasti uteliaisuuden varassa. Kaikki piti hankkia kyselemällä ja kokeilemalla. Nyt on netti pullollaan kaikkea mahdollista. Toinen suuri muutos on kommunikointi. Digitaalisissa lähetyksissä kone hoitaa puhumisen, ja yhteydenotoissa pystymme näkemään myös kohteen asuinpaikan, taloa myöten.

Teksti ja kuva Anne Anttila

Radioamatööri pähkinänkuoressa

Radioamatööri on suorittanut paikallisen telehallintoviranomaisen ylläpitämän tutkinnon. Todistuksen saatuaan henkilöllä on oikeus käyttää radioamatööriasemaa radioamatööreille varatuilla taajuuksilla ja rakentaa amatööriradiolaitteita sekä niiden apulaitteita, kuten vahvistimia.
Maailmassa radioamatöörejä on arviolta noin kolme miljoonaa. Yksi suurimmista radioamatöörimaista on Japani, jonka vajaasta 130 miljoonasta asukkaasta noin miljoona on radioamatöörejä.
Monen radioamatöörin harrasteen alkuna on ollut esimerkiksi DX-kuuntelu, joka ei ole luvanvaraista. Kuuntelun voi aloittaa esimerkiksi tarpeettomaksi jääneellä putkiradiolla.
Suomessa radioamatöörejä on noin 6 000. Radioamatöörin luvat myöntää Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.
Lähde: Wikipedia