Mika Raudasoja ja Minna Puustinen tapasivat Norjan parakisoissa syksyllä 2022. Heitä yhdistävät samanlaiset oireet, vaikka vammat ovat eri. Mikalla on aivovamma ja Minnalla MS-tauti.

”Miksi laahaat oikeaa jalkaasi?” uteli rovaniemeläinen Minna Puustinen huonekaveriltaan Mika Raudasojalta, kun he kävelivät pitkin hotellin käytävää Norjan Tromssassa. Molemmat kisasivat Barents Games -parakisoissa osana Suomen boccia-joukkuetta. Kumpikin myös laahasi oikeaa jalkaansa. Kisoihin Puustinen päätyi sattumalta, kun yksi Suomen joukkueen jäsen sairastui.

– Eräs tuttu otti yhteyttä ja kysyi, lähtisinkö minä pelaamaan. En ollut koskaan pelannut bocciaa, mutta suostuin kokeilemaan. Koska majapaikat olivat täynnä, päädyin Mikan huonekaveriksi, Puustinen kertaa.
Sinä viikonloppuna Puustisesta ja Raudasojasta tuli erottamattomat. He kulkivat hymyt korvissa, nauroivat laahaaville jaloilleen ja säteilivät iloa.

– Kisoista lähti kotiin kaksi kultaa: kultainen mitali – ja tämä kulta tässä, Mika Raudasoja sanoo ja rutistaa kihlattunsa kainaloonsa.

Onnettomuus ja diagnoosi 

Vuosi 2001 oli pariskunnan molemmille osapuolille käänteentekevä. Juhannuksena 22 vuotta sitten Raudasoja päätti kokeilla kaverinsa moottoripyörää. Suoralla meni hyvin. Sitten tuli mutka matkaan.
– En osannut kallistaa pyörää, ja lensin ojan yli pellolle. Löin pääni ja sain aivovamman. Kehoni oikean puolen hermoja tuhoutui. Se oli elämäni idioottimaisin teko, eläkkeellä siitä asti ollut Raudasoja kiteyttää.

Samoihin aikoihin Puustinen loi uraa safari- ja matkaoppaana sekä hotelli- ja ravintola-alalla. Erään retken jälkeen hän huomasi poskensa puutuneen. Testeihin hän lähti vasta myöhemmin, kun oikeasta jalasta lähti tunto. Tuolloin kolmikymppisellä Puustisella todettiin MS-tauti.
– Kielsin diagnoosin täysin. En halunnut uskoa sitä. Jatkoin työntekoa vielä kymmenen vuotta. Pitkään senkin jälkeen, kun tyttäreni syntyi vuonna 2006, laitoin oireet väsymyksen piikkiin. Se oli iso shokki, kun minulle suositeltiin osatyökyvyttömyyseläkettä: eihän minussa ollut mitään vikaa, Puustinen virnistää.

Raudasoja suhtautui omaan tilanteeseensa vastaavalla toiveikkuudella. Kolme ja puoli viikkoa tapaturman jälkeen hän heräsi teho-osastolla. Oikea puoli kehosta oli toimintakyvytön.
– Mutta minä en ole luovuttaja. En koskaan anna periksi. Kun kotiudun sairaalasta, kieltäydyin ottamasta pyörätuolia mukaan. Fysioterapia on auttanut paljon. Silti harmittaa, että yksikätisenä en pysty kaikkeen.

Elämää sata lasissa

Sulkapalloa, pyöräretkiä, keilausta, uimista, kotona rentoutumista – ja luottamustehtäviä joka lähtöön. Tästä kaikesta on Puustisen ja Raudasojan arki tehty. Molemmat myös kuuluvat Rovaniemen Invalidit ry:n hallitukseen.

Aivovamma ja MS-tauti vaikuttavat parin arkeen vaihtelevasti. MS-tauti heijastuu lähinnä liikkumiseen ja jaksamiseen, kun taas aivovamma näkyy erityisesti oikean käden toimintakyvyttömyytenä. Oikeakätisen Raudasojan on pitänyt vuosien aikana opetella käyttämään vasenta kättään.

Rakkauden juhlaa

Haastattelupäivän aamuna rakastavaiset olivat makoilleet sängyssä ja jännittäneet, mitä heiltä kysytään. He tiesivät, että yhteen kysymykseen he osaisivat vastata ongelmitta. Mitä toivotte tulevaisuudelta?
– Tähän on helppo vastata: suunnitelmissa on avioliitto, Raudasoja kuittaa.

Yksi kysymys vetää puheliaan pariskunnan hiljaiseksi: mihin he rakastuivat toisissaan? Vakavan mietinnän jälkeen esiin nousee sellaisia ominaisuuksia kuin aitous, rentous, välittömyys, iloisuus ja herkkyys.
– Minä vaan rakastuin. Ei sitä voi paremmin sanoa, Raudasoja kiteyttää molempien puolesta.

Pariskunta haluaa muistuttaa muitakin siitä, että rakkauden voi löytää missä iässä tahansa – ja mistä tahansa vammoista huolimatta. Omalla tavallaan vammat ovat myös lähentäneet heitä. Vaikka vammat ovat eri, oireet muistuttavat toisiaan: muistikatkokset, laahaavat jalat ja nopea väsyminen ovat arkipäivää.
– Kannustamme kaikkia hakeutumaan mukaan esimerkiksi Invalidiliiton toimintaan. Sieltä voi löytyä ystäviä tai vaikka elämän rakkaus. Niin kävi meille.
– Sitä en tosin vieläkään ymmärrä, miksi juuri minut pyydettiin Norjaan pelaamaan bocciaa. Mutta ainakaan en tuottanut joukkueelle pettymystä. Ja ilman sitä emme olisi nyt tässä, Puustinen kiteyttää.

Teksti Maria Paldanius
Kuva Marko Oikarinen