Inklusiivisen tanssin työpajassa tanssin ilo kuuluu kaikille, kehollisiin rajoitteisiin katsomatta. Oulun ammattikorkeakoulun tanssisalissa on alkamassa on tanssinopettajaopiskelijoiden inklusiivisen tanssin ja pedagogiikan opintojakson viimeinen testaustyöpaja, tanssitunti.

Tunti alkaa lyhyellä kuulumistuokiolla, jossa opiskelijat kertovat päivän olotilastaan: jaksamisen haasteista ja kehon kiputiloista.
– Tässä juuri tuli rikottua se ensimmäinen mielikuva, joka minulla ja monella muullakin voi olla. Että opiskelijat olisivat keholtaan täydellisesti toimivia ihmisiä, tanssin lehtori Niina Susan Sassali painottaa.

Viime vuoden loppupuolella käytiin tietotyöpajoissa läpi sitä, mitä inkluusiolla tarkoitetaan ja haetaan. Kevään aikana opiskelijat ovat valmistelleet tanssitunteja.

Miten ihmeessä baletti onnistuu pyörätuolista käsin? Virpi Sillanpää-Posio on ryhmästä ainoa, joka istuu pyörätuolissa. Se ei ole estänyt häntä lähtemästä tanssitunnille, päinvastoin.
– Tämä on ollut aika upeaa. On tullut sellainen olo, että en lainkaan erotu muista. Pyörätuoli ei määritä minua. Viime kerralla pääsimme jo hiukan baletin maailmaan, kun teimme baletin käsisarjaa.

Sillanpää-Posion avustaja Mona Pääaho tanssii myös mukana tunneilla.
– Tämä juuri on koko homman idea! Ei niin, että toinen jää oven taakse odottamaan, kun toinen harrastaa, vaan että voidaan kokea tanssin ilo yhdessä, Sassali innostuu.

Ritarien tanssi, olkaa hyvät!

Opiskelija Hilja Tapio aloittaa tunnin ohjaamalla alkuun baletille tyypillisen tekniikkasarjan. Se on tekninen, ei käy kieltäminen. MS-tautia sairastava Taina Vanhatapio on kuitenkin innolla mukana.
– Joskus lapsena olen harrastanut balettia, Vanhatapio hymyilee.

Tangon kautta tehdyn käännöksen jälkeen tulee kuitenkin tenkkapoo: miten osaa tehdä sarjan, jos ei näe ohjaajaa? Opiskelijajoukosta apuun rientää Emma-Liina Naumanen, joka ottaa paikan tangon päässä.

Tunti vie mennessään. Koreografia on haastava, mutta toistot palkitsevat. Pyörähdykset sujuvat pyörätuolilla sujuvasti.

Lisää dialogia tanssin opetukseen

Idea inklusiivisesta tanssista eli tanssista, johon kuka tahansa voi osallistua fyysisiin rajoitteisiinsa katsomatta, on Sassalin. Ajatus ei varmasti ole uusi, mutta Oulun ammattikorkeakoulussa opintojakso on lajissaan ensimmäinen.
– Yhdenlainen tutkimusmatkahan tämä on. Uskon, että myös opiskelijat saavat tästä paljon. Ala on armottoman oloinen, ja opiskelijat ovat aika armottomia itseään kohtaan. Näillä tunneilla opitaan löysäämään ajatusta siitä täydellisen liikkeen tavoittelusta, ja nautitaan tanssin antamasta ilosta.

Miltä se sitten tuntuu, kun tuntee, että oma keho ei yllä siihen, mitä tavoitellaan?
– Kyllähän se ottaa päähän. Mutta ei se vie iloa tanssista, Vanhatapio sanoo.

Opettajan pitää keksiä korvaava liike lennosta, eikä se välttämättä ole heti helppoa. Sassali uskoo, että inklusiivinen tanssi opettaa opiskelijoille oppilaiden kuuntelemista herkällä korvalla.
– Olemme tanssissa tottuneet siihen, että joku suunnittelee kokonaisuuden, ja se tarjoillaan osallistujille. Hyvin harvoin kysytään, miltä tuntui tai pitäisikö jatkossa muuttaa jotain. Tätä dialogia haluaisin lisätä, Sassali painottaa.

Oma reumasairaus avasi silmät

Niina Susan Sassali aloitti itse tanssin kolmevuotiaana. Teini-ikäisenä Sassali ihastui kansantanssiin sen yhteisöllisyyden vuoksi. Sassali valmistui tanssinopettajaksi vuonna 2000 ja hyppäsi suoraan freelanceriksi. Tanssin lehtorina hän on ollut 22 vuotta.

Vuonna 2018 Sassalilla todettiin reumasairaus.

Omat terveydelliset haasteet ovat avanneet Sassalin silmät näkemään mahdollisuuksia esimerkiksi juuri tällaiseen tanssin muotoon, jossa kaikenkehoisille annetaan mahdollisuus voimaantua tanssista.

Teksti ja kuvat Kati Valjus