Etusivulle
Sohvalive: Asennemuutoksella ja avoimuudella yksinäisyyttä vastaan

Yhteiskunta

Kuva järjestötyön asiantuntija Nina Patasesta

Avoimuus ja keskustelu auttavat yli sudenkuoppien

Suomi on toimivia rekisteröityjä yhdistyksiä noin 70 000. Monien yhdistysten jäsenten keski-ikä on kuitenkin korkea, ja uusien aktiivien löytäminen on haastavaa. Järjestötyön asiantuntija ja työnohjaaja Nina Patanen Aatto Creative -yrityksestä pohtii ongelmaa ja myös muita yhdistystoiminnan ”sudenkuoppia”.

kuvituskuva

Hoitotahto pahan päivän varalle

Oikeudellinen varautuminen siihen, jos ei enää itse pysty päättämään asioistaan, on suositeltavaa kaikille. Hoitotahto ja edunvalvontavaltuutus ovat hyviä varautumisen keinoja, jotka jokaisen tulisi tehdä.

kuvituskuva

Kuljetuspalveluissa on monta mutkaa

Vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen kilpailutuksissa pitäisi vammaiset ihmiset ja heitä edustavat tahot ottaa mukaan valmisteluun. YK:n vammaissopimus edellyttää asiakasosallisuutta. Kuinka on, toteutuuko osallisuus – kuuluuko palvelujen käyttäjien ääni ja kuuluuko se ajoissa?

kuvassa Ylva Krokfors

Sairastaminen vie monet ulosottoon

Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut sekä lääkkeiden ja terveydenhuollon matkojen omavastuuosuudet aiheuttavat taloudellista ahdinkoa monille ihmisille. Pahimmillaan lääkärissä käymisestä tai lääkkeiden syömisestä joudutaan tinkimään.

kuvituskuva

Sosiaalinen media apuna yksinäisyyteen

Koronapandemia on pakottanut ihmiset neljän seinän sisälle, mutta sosiaalinen media voi tarjota kaivattua seuraa turvaetäisyydellä, ovathan sosiaaliset kontaktit arjessa tärkeitä ihmisen hyvinvoinnin kannalta.

kuvituskuva

Tieliikennelaki uudistuu

Vammaisen pysäköintilupa muuttuu Liikkumisesteisen pysäköintitunnukseksi 1. kesäkuuta voimaan tulleen uuden Tieliikennelain uudistuslain myötä. Käsitteen muuttaminen vahvistaa pysäköintitunnuksen saamisen rajaamista vain niille henkilöille, joiden vammasta aiheutuu haittaa liikkumiskyvylle.

kuvassa Tanja Roth

Puhutaan seksistä

Seksuaalisuus voi herättää huolta ja hämmennystä, ja etenkin avusteinen seksi nostaa ilmoille kysymykset hyväksikäytöstä ja seksuaalisesta väkivallasta. Seksuaaliterapeutti Tanja Roth toivoo, että seksuaalisuutta lähestytään positiivisuuden kautta.

kuvituskuva

Krooninen kipu on yleistä

Kivun pitkittymisen estämisessä olennaista on äkillisen kivun hyvä hoito. Alkuvaiheen kivun hoidon puutteet johtavat hermoston yliherkistymiseen, kirjoittaa kivunhoidon ja kuntoutuksen erityislääkäri Virpi Vartiainen.