Suomi on toimivia rekisteröityjä yhdistyksiä noin 70 000. Monien yhdistysten jäsenten keski-ikä on kuitenkin korkea, ja uusien aktiivien löytäminen on haastavaa. Järjestötyön asiantuntija ja työnohjaaja Nina Patanen Aatto Creative -yrityksestä pohtii ongelmaa ja myös muita yhdistystoiminnan ”sudenkuoppia”.

Nuorempia on vaikea saada mukaan. Mikä on neuvosi tähän asiaan?

– Vapaaehtoistoimintaan sitoutuminen ei ole vähentynyt, mutta sen muodot ovat muuttuneet. Luultavasti meillä on vapaaehtoistoimintaan valmiita ihmisiä tänä päivänä enemmän kuin aikoihin. Moni haluaa antaa aikaansa ja osaamistaan jollekin hyödylliselle asialle, mutta ei oikein tiedä mille ja miten.
– Voi olla, että kukaan ei ole pyytänyt mukaan. Tai sitten järjestö ei näyttäydy mielenkiintoisena tai ylipäätään se on vaikea löytää. On myös niin, että kaikki eivät halua ryhtyä heti jäsenmaksua maksaviksi jäseniksi, vaan tehdä jotain kevyttä ja vähemmän sitovaa.
– Paras keino saada yhdistykseen uusia jäseniä on se, kun jäsen kertoo toiminnasta innostavasti kiinnostuneelle henkilölle.

Yhdistysten hallituksen jäsenet ja puheenjohtaja vaihtuvat harvoin. Milloin tästä tulee ongelma?

– Jos henkilöt eivät lainkaan vaihdu hallituksessa, happi loppuu. Toiminnan kehittäminen nähdään silloin helposti uhkana omaa persoonaa kohtaan, ja toiminta muuttuu sisäänpäin kääntyneeksi. Pahimmillaan yhdistyksen toiminta jopa loppuu ajan kanssa.
– Vaihtuvuus luo parhaimmillaan tarvittavaa muutoksen dynamiikkaa, uusia tapoja tehdä, nähdä ja kokea asioita. Se myös sitouttaa ihmisiä toimintaan mukaan ja opettaa asioita: kuinka johdetaan, millaista on olla vastuuhenkilö, kuinka rahoituksia hankitaan jne.
– Mutta vaikka muutos on mahdollisuus, se voi myös muuttua uhkaksi yhdistyksen toiminnassa. Näin voi käydä silloin, jos vallanvaihtoa ei suunnitella osana toimintaa, ja tieto ei siirry uusille toimijoille.
– Henkilökohtaisesti kannatan sitä, että vaihtuvuus on kirjattu sääntöihin.

Yhdistysten läpinäkyvyydestä avainasemassa on tiedotus. Kuinka sitä tulisi hoitaa?

– Tiedotusta on mietittävä kokonaisuutena, hallituksen on tehtävä työnjako, ja se on hyvä kirjata paperille. Kuka esimerkiksi päivittää yhdistyksen verkkosivua ja kuka tai ketkä vastaavat facebook-sivuista. Ja sitä ei pidä unohtaa, että usein persoonallinen viesti tavoittaa ihmiset paljon paremmin kuin yleinen tieto. Laajasti ajateltuna yhdistyksen viestinnästä vastaavat kaikki jäsenet.

Mitkä kanavia tiedotuksessa tulisi käyttää? Onko tiedotusta järkevää tehdä edelleen myös printtikirjeillä?

– On tärkeää ymmärtää, että jokainen valittu kanava vaatii erilaisen lähtökulman ja tyylin viestintään. Printtikirjeillä ja myös puheluilla on yhä paikkansa. Se on kuitenkin kalliimpaa ja aikaa vievää viestintää suhteessa sähköisiin kanaviin. On hyvä miettiä, miten sähköisten viestintäkanavien käyttöä voi lisätä niin, että säilytetään kaikkien luottamus.

Miten klikkiytymistä voi estää?

– Pääsääntöisesti sanoisin, että avoin ja monipuolinen keskustelu on paras perusta klikkiytymisen ehkäisyyn. Joskus voi olla hyvä käyttää ulkopuolista asiantuntijaa. Dialogia tulee käydä koko ajan ja tavoite on, että se on rakentavaa. Usein klikkiytymisen takana ovat arvomaailmojen ja uskomusten törmäykset, joita ei osata sanoittaa tai niille ei ole ollut mahdollisuutta tulla sanoitetuksi tilan ja ajan puutteen vuoksi.

Pitkään mukana olleet yhdistysaktiivit kantavat arvokasta tietoa aiempien vuosien toiminnasta. He saattavat kuitenkin olla myös kehitystä jarruttava voima.

– Järjestöjen arvokkainta omaisuutta on pitkään mukana olleiden jäsenten tieto toiminnasta ja aikaansaannoksista. Vuosien aikana kertynyt kokemus on syytä siirtää uusille mukaan tuleville.
– Tähän tarinalliseen sillanrakentamisen kunniatehtävään pitäisi kaikkien osallistua. Pääasia on, että yhdistyksen sisäinen keskustelukulttuuri on avoin ja kaikille on selvää, että tieto kuuluu kaikille. Älä pihtaa vaikeistakin asioista puhumista, syleile uudet tulokkaat luottamusta täynnä olevaan puheeseen, ja anna heille tilaa kysyä ja osallistua.

Kannattaisiko rekisteröity yhdistystoiminta lopettaa kun hallinnon pyörittäminen käy aktiivien voimille ja alkaa toimia esimerkiksi isomman yhdistyksen alaosastona?

– Ensiksi kysyisin, miksi toiminta ei kiinnosta tai miksi emme tavoita uusia toimijoita? Jos toimijoita ei enää ole eikä toiminta-ajatus vastaa tarvetta, rekisteröity yhdistys lienee syytä lopettaa. Lopettamisen jälkeen sitten voidaan miettiä, onko yhteistyö muiden alueen tai saman aihepiirin yhdistysten kanssa, kerho- tai klubimainen toiminta tai muu rekisteröimätön ryhmätoiminta tai harrastepiiri järkevä vaihtoehto.
– Se kuitenkin on syytä muistaa, että rekisteröitynä yhdistyksenä kaikenlaisten raha-asioiden hoitaminen on paljon helpompaa. Ja jos yhdistys saa jotain ulkopuolista rahoitusta vaikkapa kunnalta, yhdistysmuoto on lähes välttämätön.

Tukea Reilu yhdistys -oppaasta

Invalidiliiton vastaava järjestöasiantuntija Mirva Kiiveri:
– Julkaisimme muutama vuosi sitten oppaan reiluun yhdistystoimintaan. Siinä on pohdittu erityisesti ristiriitojen ennaltaehkäisyä ja miten ristiriitoja voidaan ratkaista.
– Ristiriidat voivat nakertaa toimintaa sisältäpäin ja estää jäseniä liittymästä yhdistykseen, ja ne kuormittavat turhaan toiminnassa mukana olevia.
– On tärkeää, että nuoret liikkuvat siellä missä muutkin nuoret ovat. Meillä keski-ikä monissa yhdistyksissä on yli 60 vuotta, ja silloin jäsenistön toiveet toiminnalle ovat tietenkin erilaisia kuin nuorilla. Mutta jos nuoret ovat kiinnostuneita, heille pitää antaa mahdollisuus toteuttaa toiveitaan.
– Jos uusia vastuunkantajia ei yrityksistä huolimatta löydetä, vanhat joutuvat usein jatkamaan pidempään. On kuitenkin selvää, että välillä yhdistyksiä myös lopetetaan. Uskoisin kuitenkin, että tulevaisuudessa voi syntyä uudenlaista yhdistystoimintaa. Jos Sote-maakunnat tulevat, silloin luontevin toimintamuoto voi olla iso maakunnallinen yhdistys.

Teksti ja kuva Hannu Virtanen