Näyttelijä Eeva Eloranta on elänyt MS-taudin kanssa pian kahdeksan vuotta. Tuona aikana hän on hyväksynyt paitsi tilanteen, myös tulevan. Hänen kantava voimansa on kyky nauraa.

Ensin Eeva Eloranta kaatui lenkillä naamalleen. Hän selvisi ruhjeilla, mutta meni aviomiehensä kehotuksesta lääkäriin. Terveyskeskuslääkäri kuitenkin passitti Elorannan kotiin: ”Kaikkihan me kaatuillaan.”

Sitten Eloranta alkoi kaatuilla yhä uudestaan. Tällä kertaa hän sai lähetteen hermoratatutkimuksiin, ja aivojen magneettikuvastahan selitys sitten löytyi: MS-tauti.

Elorannan diagnoosista on pian kahdeksan vuotta. Jälkikäteen hän miettii, että ehkä viitteitä tulevasta oli nähtävissä jo lapsuudessa.

Aika ennen sairastumista oli ainaista kiirettä ja järjetöntä rehkimistä. Eloranta toimi yhtä aikaa kahdessa tuotantoyhtiössä tuottajana, ohjasi, näytteli ja dramatisoi.

– Olin tomppeli, ja ylitin vuosien ajan voimavarani. Uskon, että taudillani onkin ollut yhtymäkohtia myös stressin kanssa, Eloranta pohtii.

Muutto kaupunkiin

Neljä vuotta sitten Eloranta muutti miehensä Hannu Lappalaisen kanssa Haapakoskelta Pasilaan, vanhoille kotikonnuilleen. Muutto 350 kilometrin päästä isosta talosta kerrostalokaksioon oli ”suurin piirtein ainoa mahdollinen konsepti”.

– Päätös ei ollut ihan kivuton prosessi, asuimme siellä kuitenkin 25 vuotta. Kiitän taivasta, että hyväksyimme tosiasiat: 21 porrasta toiseen kerrokseen ja monta kymmentä kilometriä lähimpiin palveluihin oli yksinkertaisesti liikaa.

Uudehkon ostoskeskuksen kupeessa sijaitsevaa kotiaan Eloranta jaksaa kehua. Kotia ei ole edes tarvinnut muokata taudin takia: ovet avautuvat sähköisesti ja kylpyhuonekin on niin tilava, että siellä hän mahtuu hyvin kääntymään rollaattorinsa kanssa.

– Olin yhden viikon pyörätuolissa ja sekin onnistui, testattu on!

Eloranta nauttii, kun hän pääsee kahdella hissillä suoraan kauppakeskukseen. Sieltä löytyy kaikki palvelut, paitsi kirjasto, josta hän on jo laittanut toiveita eteenpäin.

Sairaus etenee hitaasti, mutta varmasti

Eloranta kertoo taistelevansa kaikin tavoin taudin etenemistä vastaan, mutta samalla hän on realisti. Hänen kohdallaan tauti ei etene aaltomaisesti eikä sykäyksittäin, vaan hitaasti ja varmasti.
Etenevä sairaus on tuonut voimattomuutta myös käsiin. Ja kuin kirsikkana kakun päällä, sormia ja jalkateriä vaivaa myös nivelrikko.

– Teen nettijumppia ja joogaa, joskus käyn kuntosalilla ja vesijumppaakin harkitsen. Samaan aikaan tiedän, että edessä siintää pyörätuoli. Sitä näkyä varten teen mielikuvaharjoituksia; miten pukeudun, peseydyn, hoidan kauppareissuni. Epätoivoinen en ole ollut koskaan.

Tukea rollaattorista

Uutta sisältöä elämään on tuonut myös kirjoittaminen. Elorannan esikoisteos ”Mistä löytäisin uskollisen sydämen” julkaistiin tammikuussa. Uusia teoksiakin pyörii jo mielessä.

Pari vuotta sitten taudinkuvaan tuli mukaan uupuminen. Eloranta kertoo, että hän suunnittelee menonsa nykyään tarkasti: esimerkiksi haastattelua edeltävän ja jälkeisen päivänsä hän pitää vapaana.

Samoihin aikoihin uupumisen kanssa Eloranta otti käyttöönsä rollaattorin, jota hän ei ole koskaan hävennyt käyttää. Päinvastoin, siihen hän saa laitettua ostoksensa ja nojailtua väsymyksen hetkellä.

– Väsyn nopeasti. Monesti toivotan hyvät yöt jo iltayhdeksältä, ja aamuisin nukun niin pitkään kuin unta riittää, Eloranta kertoo ja nappaa laukustaan poretabletin antamaan lisäbuustia.

KUKA: Eeva Eloranta (70)

• Näyttelijä, käsikirjoittaja, tuottaja, kirjailija
• Rooleja mm: Blondi tuli taloon, Vihreän kullan maa, Sorjonen, Pohjanmaa
• Mukana Katariina ja Munkkiniemen kreivi -näytelmässä kesällä 2025
• Asuu Helsingissä
• Naimisissa, kaksi aikuista lasta, kolme lapsenlasta
• Harrastaa lukemista, kirjoittamista, liikuntaa voinnin mukaan

Teksti: Hanna Ojanpää
Kuvat: Jussi Eskola