Yksinäisyys vaikuttaa niin fyysiseen kuin psyykkiseen hyvinvointiin. Punaisen Ristin ja Invalidiliiton Sohvalivessä haettiin marraskuussa keinoja vammaisten ihmisten yksinäisyyden selättämiseen.

Suomen Punaisen Ristin (SPR) ja Invalidiliiton yhteisessä Sohvalive-webinaarissa pohdittiin 25. marraskuuta, lisääkö vammaisuus yksinäisyyttä.

Webinaarissa kokemustoimijat Selda Demirtas ja Eemeli Kuvaja toivoivat, että vammaiset kohdataan ennen kaikkea ihmisinä.

– Vammaisuus on ihmisen yksi ominaisuus, ja jokaisessa on paljon muutakin, joka voi yhdistää ja synnyttää ystävyyssuhteita. Vertaistuki ei ole ihmelääke yksinäisyyteen, mutta se saattaa johtaa ystävyyssuhteisiin. Yksinäisyydestä kannattaa puhua myös ammattilaisten kanssa, oli Demirtasin ja Kuvajan viesti.

Yksinäisyyteen on ratkaisuja

Keskusteluillan anti ilahdutti Invalidiliiton koulutussuunnittelijaa Auli Tynkkystä.

 – Yksinäisyydestä puhuminen on tärkeää, sillä siihen on löydettävissä myös ratkaisuja.

Eemeli Kuvajalla, 35, yksinäisyyden kokemukset ovat enemmän emotionaalisia kuin fyysisiä.

– Ne liittyvät ulkopuolisuuden kokemukseen: siihen, että olen ollut erilainen, vaikka olisinkin ollut joukossa, hän sanoo.

Kuvaja teki Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden maisteriohjelman pro gradu -lopputyönsäkin lyhytkasvuisten yksinäisyyden kokemuksista ja yksinäisyydeltä suojautumisesta.

– Isossa kuvassa vammaisuus epäilemättä lisää riskiä yksinäisyydelle, hän tiivistää.

Usein lyhytkasvuisten yksinäisyyden kokemukset liittyvät työelämään. Lyhytkasvuisena Kuvaja itsekin myöntää joutuneensa ponnistelemaan paljonkin tullakseen kohdatuksi ihmisenä muiden joukossa.

Hän korostaa vammaisen oman avoimuuden ja aloitteellisuuden merkitystä yksinäisyyden voittamisessa.

 – Vammainen joutuu tekemään paljon työtä kohdatuksi tulemisensa eteen.

Yksinäinen, mutta aktiivinen

Myös CP-vammaisen Selda Demirtasin, 31, yksinäisyyden kokemukset ovat olleet eritoten tunnetta ulkopuolisuudesta.

– Vammaisuus itsessään ei välttämättä lisää yksinäisyyttä. Enemmän sitä aiheuttavat ei-vammaisten ennakkoluulot. Itselleni yksinäisyyden tunnetta on aiheuttanut myös riippuvuus toisten avusta. Se lisää eristäytymistä yhteiskunnasta, kun ei itse pääse liikkumaan ilman toisen apua, kainalosauvoja ja pyörätuolia liikkumiseensa käyttävä Demirtas sanoo.

Helsingissä yksin asuva Dermitas myöntää yksinäisyytensä olleen jossain määrin myös omasta luonteesta johtuvaa.

– En halua olla se vammainen tyyppi, joka tekee liikaa itseään tykö. Jotta en olisi vaivaksi, vetäydyn ennemmin pois muista kuin heitä kohti, hän sanoo.

Erilaiset ystävät antavat oivalluksia

Turun opettajankoulutuslaitoksen professori Niina Junttila on tutkinut yksinäisyyttä sekä nuorten ja lasten hyvinvointia jo 25 vuotta. Hän ei päässyt osallistumaan Sohvaliveen, mutta antoi haastattelun etukäteen.

– Vammaisilla henkilöillä on yksinäisyyden kokemuksia enemmän kuin ihmisillä keskimäärin. Tästä ei kuitenkaan voi vetää johtopäätöstä siitä, että vammaisuus itsessään lisäisi yksinäisyyttä. Siihen väliin tulevat ei-vammaisten ihmisten asenteet ja käyttäytyminen: se, miten vammaisia jätetään kohtaamatta tai miten heitä ei pyydetä mukaan erilaisiin tilaisuuksiin.

Lääkkeeksi vammaisten yksinäisyyden voittamiseen Junttila näkeekin ei-vammaisten asenteiden muutoksen.

– Vammaisen ihmisen voi kohdata ihan tavallisena ihmisenä. Hänen kanssaan on liikuntarajoitteista huolimatta mahdollista tehdä paljon asioita.

Vaikka Junttila painottaa vammaisten oman yhteisöllisyyden ja vertaistoiminnan tärkeäksi keinoksi suojautua yksinäisyyttä vastaan, hän korostaa myös vammaisen ja ei-vammaisen välisen ystävyyden arvokkuutta.  

– Mitä erilaisempia ystävät ovat keskenään, sitä enemmän he saavat toisistaan uusia oivalluksia.

Teksti: Timo Kiiski
Kuva: iStock